Valikko

Varsinais-Suomeen ennustetaan työllistämisaaltoa

Varsinaissuomalaisten yrittäjien suhdanneodotukset alkaneelta vuodelta ovat tuoreen maakuntabarometrin mukaan erittäin myönteiset. Suhdannekyselyn mukaan maakuntaan uskotaan syntyvän tänä vuonna jopa 3 000 uutta työpaikkaa.

Liikevaihdon kasvua ennakoi puolet pk-yrityksistä. Liikevaihdon laskua pelkää vain 8 prosenttia.

Työpaikkojen osalta ennuste lupaa kovinta työllistämisaaltoa yli vuosikymmeneen. 18 prosenttia alueen pk-yritys aikoo palkata lisää väkeä, kun vähentäjien osuus jää 4 prosenttiin.

Lähes neljännes vastaajista ilmoitti luovansa vähintään yhden uuden työpaikan.

Samalla joka kolmas yrittäjä kuitenkin valittelee, että sillä on pulaa ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Monien mielestä pulma on vain pahentunut viimeisen vuoden aikana.

Kannattavuuden osalta odotukset ovat myönteiset ja investoinneissakin jatketaan tutulla polulla. Joka viides yrittäjä aikoo lisätä ja 68 prosenttia pitää investointihankkeet edellisvuoden tasolla.

Toimialoista selväksi ykköspariksi nousee kauppa ja teollisuus. Kaupan alan liikevaihdon kasvuun uskoo yli puolet yrittäjistä.

Teollisuus investoi, tekee tulosta ja kasvattaa liikevaihtoaan. Työllistämisen osalta lupaavin toimiala on rakentaminen.

Varsinais-Suomen Maakuntaennuste laaditaan osuuspankkien ja maakunnallisen yrittäjäjärjestön yhteistyönä. Vastauksia kertyi lokakuussa tehtyyn kyselyyn runsaat 1200 kappaletta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    10. 10

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää