Valikko

Savolaissähkö kävi kaupaksi muissakin maakunnissa

Savon Voima rikkoi viime vuonna sähkön vuosimyynnissä kahden terawattitunnin rajan. Se vastaa noin 150 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista sähköntarvetta.

Kasvua tuli etenkin uusista yritysasiakkaista ja konsernin oman sähköverkon ulkopuolelle tehdyistä myyntisopimuksista.

Kaikkiaan yhtiön sähkönmyynti kasvoi lähes kolmanneksen edelliseen vuoteen verrattuna. Yritysmyynnissä kasvua kertyi 50 prosenttia.

Savon Voiman mukaan kasvu jatkuu myös tämän vuoden aikana. Sitä kertyy jo mm. VR:n kanssa tehdystä sopimuksesta, jonka ansiosta kaikki Suomen sähköjunat ovat kulkeneet vuoden alusta savolaissähköllä.

Viime vuoden luvuillaan yhtiö on selvästi Itä-Suomen suurin sähkönmyyjä ja sijoittuu kuuden suurimman joukkoon Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Yllätys Kodin1.com-osoitteessa: Kauppa avataan joulukuussa

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    9. 9

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää