Aina Groupin muodonmuutos meni läpi

Aina Group Oyj on saanut ict-toimialan yritysjärjestelynsä toteutettua. Aina Group myi Hämeen Puhelin Oy:lle omistamansa 60 prosentin osuuden Telekolmio Oy:stä ja omistamansa 100 prosentin osuuden Hämeen tietotekniikkakeskus Oy:n osakekannasta.
Aina Groupin yhtiökokous hyväksyi yritysjärjestelyn jo 14.10.2005. Ylen Hämeen uutiset kuitenkin kertoi samalla viikolla, että pienosakkaat halusivat estää järjestelyt, koska heidän mielestään niissä ei riittävästi oteta huomioon tulevia tuotto-odotuksia.

Vastustelu ei kuitenkaan auttanut, sillä Telekolmio Oy:n osalta osakkeiden omistusoikeuden siirto tapahtui 16.12.2005 ja Hämeen tietotekniikkakeskus Oy:n osalta 1.1.2006. Lisäksi Aina Group Oyj sai 12.12.2005 Keskuskauppakamarin lunastuslautakunnan määräämän välimiesoikeuden päätöksellä omistusoikeuden Hämeen Sanomat Oy:n vähemmistöosakkeisiin, jonka jälkeen Aina Groupilla on ollut hallussaan kaikki Hämeen Sanomien osakkeet.

Uudessa Aina Groupin yhtiörakenteessa konsernin 67,9-prosenttisesti omistama Aina Oy omistaa kokonaan AinaCom Oy:n, joka puolestaan omistaa kaikki Hämeen Puhelin Oy:n ja Sysco Oy:n osakkeet. Hämeen Puhelin omistaa kokonaan Telekolmio Oy:n ja Hämeen tietotekniikkakeskus Oy:n, joka taas omistaa Graftor Media Production Oy:n kokonaisuudessaan.

Hämeen Sanomat omistaa 100 prosenttia Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset Oy:stä ja Radio Janne Oy:stä sekä 20 prosenttia Hämeen Lehtipaino Oy:stä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    4. 4

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää