Suur-Helsinki kaatumassa Espoon vastustukseen

Espoo ja Kauniainen sanoutuvat irti suunnitelmista yhdistää pääkaupunkiseudun kunnat. Kielteisellä kannalla ovat Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja kokoomuslainen Jukka Mäkelä (kuvassa) ja hänen kollegansa Finn Berg (r.) Kauniaisista.

Viime aikoina julkisuudessa on käyty keskustelua, että Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen menisivät yhteen.

Kaupunkien valtuustot ovat aloittamassa keskustelun aiheesta, mutta mitään konkreettista hanketta Suur-Helsingiksi ei ole vielä vireillä.

- Näemme yhdistymistä paremmaksi vaihtoehdoksi vapaaehtoista yhteistyötä ja verkostomaista kumppanuutta, sanoo Mäkelä.

Mäkelä viittaa esimerkiksi pääkaupunkiseudun neuvottelukuntaan ja Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskuntaan YTV:hen.

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta on strateginen neuvotteluelin, jonka ei tee päätöksiä. YTV puolestaan vastaa esimerkiksi liikenteestä ja jätehuollosta. Myös Berg on vastustavalla kannalla.

- Ei se yhdistyminen ainakaan paranna kuntalaisten palvelua, hän perustelee.

Mäkelän mukaan kyse ei ole hänen kannastaan, vaan espoolaisten luottamusmiesten kannasta. Espoossa valtuustoryhmät ovat hyväksyneet valtuustosopimuksen, johon on kirjattu esimerkiksi, että Espoo jatkaa pääkaupunkiseudun vapaaehtoisen yhteistyön kehittämistä.

- Vain sitoutumattomat ovat jääneet valtuustosopimuksen ulkopuolelle, mutta Suur-Helsingin perustamisesta he ovat samaa mieltä.

Myös Bergin mukaan kielteinen kanta on yleinen Kauniaisten valtuutettujen keskuudessa.

- En ole kuullut poikkeavia kantoja kaupunkilaisilta enkä luottamusmiehiltä, toteaa Berg.

Mäkelän mukaan Suur-Helsingin tueksi ei ole esitetty mitään perusteita tai laskelmia.

- Koemme uhkaksi, että kun tehdään mammuttimaisia kokonaisuuksia, hallinto ei vähenekään vaan lisääntyy, perustelee Mäkelä kielteistä kantaa.

Berg ei myöskään näe, että hallintokustannukset laskisivat.

- Kauniaisten hallintokustannusten osuus on mitätön, toteaa Berg.

Mäkelä myös pelkää, että Espoon asiat tulisivat aiempaa huonommin hoidetuiksi isossa kuntayhtymässä. Hän kysyy, miten paikallinen demokratia hoidettaisiin Suur-Helsingissä.

- Jaettaisiinko alueet yhdistämisen jälkeen uudestaan lähidemokratia-alueisiin?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Näin kerrot pomolle, että sinulla on liikaa töitä

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää