Samsung harvoja ilonaiheita Aasiassa

Viennistä riippuvaisten teknoyritysten osakekurssit avasivat viikon laskuun Aasian pörsseissä. Sijoittajia huolestuttaa Japanin jenin ja Etelä-Korean wonin vahvistuminen suhteessa dollariin. Poikkeuksena loisti historiansa korkeimpaan kurssiin kiivennyt Samsung.
Tokiossa Nikkei -indeksi tippui maanantaina 1,1 prosenttia 16 268 pisteeseen, kun indeksi vielä perjantaina oli korkeimmillaan sitten vuoden 2000 syyskuun.

Japanilaisyrityksistä muun muassa Sony putosi 1,8 prosenttia 5 030 jeniin. Noin 70 prosenttia Sonyn myynnistä syntyy ulkomailta, ja Japanin valuuttakurssin nousu huolestuttaa sijoittajia.

Jenin arvo on tämän vuoden puolella kohonnut 2,5 prosenttia suhteessa dollariin.Maanantaina Tokiossa sai dollarilla enää 113,79 jeniä, kun New Yorkissa kurssi oli 114,20 jeniä. Korean wonin kehitys oli samansuuntainen.

Etelä-Koreassa laskijoihin kuului LG Electronics, paljolti samoista syistä kuin Sonykin. LG Electronics tippui kaksi prosenttia 83 800 woniin.

Lohtua Etelä-Korean pörssin Kospi -indeksille toi Samsung Electronics, jonka myötä Kospi päätyi 0,4 prosentin nousuun.

Samsungin osake kiipesi 1,7 prosenttia 706 000 wonin ennätyshintaan. Viikon lopulla hyvän tuloksen julkistanut Samsung tuntuu saaneen sijoittajat vakuuttuneiksi varsinkin muistisiru- ja lcd-bisnestensä hyvistä näkymistä.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää