Sony Ericssonilta odotetaan huomenna huipputulosta



Ruotsalaiset analyytikot tuskailevat jälleen Sonyn Ericssonin tulosennusteiden kanssa. Aiemmista harhalaukauksista huolimatta matkapuhelinyhtiöltä odotetaan huomenna ennätyslukuja.

Japanilais-ruotsalainen yhteisyritys yllätti analyytikot jo vuoden 2003 kolmannella neljänneksellään, jolloin kovan saneerausmyllyn läpikäynyt Sony Ericsson raportoi ensimmäisestä voitollisesta tuloksestaan. Harva tohti odottaa näin nopeaa kurssin käännöstä.

Dagens Industri huomauttaa, että tervehdyttämisohjelman jälkeen Sony Ericssonin raporteissa on piillyt sekä hyviä että huonoja yllätyksiä.

Vuoden 2005 ensimmäinen kvartaali tarjosi kylmän suihkun, kun yhtiön tulos jäi 60 prosenttia markkinoiden mediaaniennusteista.

Toinen analyytikoita kiinnostava seikka on se, millaisia voittoja Sony Ericsson kykenee maksamaan isännilleen Sonylle ja Ericssonille. Sony Ericssonin tuloksella on vaikutusta myös Ericssonin osakkeen kurssiin ja vieläpä pitkään, koska laitevalmistaja kertoo omat lukunsa aina joitakin viikkoja kännykkäyhtiön jälkeen.

Esimerkiksi viime vuonna, kun SME:n keräämät analyytikkoarviot osuivat Sony Ericssonin tapauksessa 30 prosenttia toteutunutta tulosta alemmas, tilitti Sony Ericsson osaomistajansa Ericssonin kassaan 223 miljoonaa kruunua enemmän kuin odotettiin.

SME Direktin ennuste yhtiön tulokseksi ennen veroja on keskimäärin 174 miljoonaa euroa loka-joulukuulta.

Isommista kilpailijoista korealainen Samsung ehti raportoida viime vuoden lopun tuloksesta jo viime viikolla.

Amerikkalainen Motorola kertoo omat lukunsa perjantai-iltana ja Nokia viikon päästä torstaina eli 26. tammikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää