Valikko

Tappio varjostaa Sunin näkymiä

Tietokoneyhtiö Sun Microsystems Inc. raportoi tiistaina odotettua suuremmasta tappiosta. Yhtiö syyttää kustannuspaineita, jotka vaimensivat myynnin 17 prosentin kasvun vaikutuksia.
Kalifornialaisen Sunin mukaan sen kulut kohosivat kaikilla alueilla myynnin kustannuksista aina hallinnon sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen kustannuksiin.

Loka-joulukuussa yhtiön nettotappio oli 223 miljoonaa dollaria eli 0,07 dollaria osaketta kohti. Vuotta aiemmin yhtiö teki neljän miljoonan dollarin minivoiton, joka vastasi osakekohtaista nollatulosta.

Sunin tilikauden toisella neljänneksellä myynti kasvoi 17 prosenttia 3,34 miljardiin dollariin. Vuotta aiemmin myynti oli 2,84 miljardia dollaria. Tarkastelujaksolla myyntiä kasvatti Storage Technology Corp:n osto.

Kertaeristä putsattuna Sunin osakekohtainen tappio oli sentin per osake. Keskimäärin analyytikot odottivat samankokoista positiivista tulosta eli yhden sentin tulosta osaketta kohti 3,5 miljardin dollarin myynnillä.

Sun on kamppaillut taloutensa kanssa jo viisi vuotta eli teknokuplan puhkeamisen jälkeisen ajan. Yhtiö on menettänyt osuuksiaan IBM:n ja Dellin kaltaisille kilpailijoille, Reuters kirjoittaa.

Silti pääjohtaja Scott McNealy ei suinkaan ole luopunut toiveistaan yhtiön kurssin kääntämisestä vaan korostaa tiedotteessaan Sunin tuotevalikoiman vahvuuksia ja tilauskannnan nousua.

Sunille tyypilliseen tapaan yhtiö ei julkistanut tulosraporttinsa yhteydessä ohjausta kuluvalle neljännekselle.

Yhtiön osakkeen kurssi putosi 0,02 dollaria eli alle prosentin 4,37 dollariin New Yorkissa tiistaina. Varsinaisen kaupankäynnin päätyttyä osakkeen hinta putosi vielä 4,35 dollariin.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää