Valikko

Siemensin suurosakas vaatii konsernin pätkäisemistä

Siemensin tuloksen notkahdus närästi monia osakkaita. Yksi elektroniikkajätin suuromistajista on ehdottanut konsernin kunnon parantamiseksi sille jakautumista, luopumista osasta toimintojaan - ja sitä ovat myös monet osakkaat ja analyytikot kannattaneet.
Deutsche Bankiin kuuluvan Saksan suurimman sijoitusrahaston ja Siemensiä 2 prosentin siivun eli noin yhden miljardin arvosta omistavan DWS:n johtaja Henning Gebhardt oli harvinaisen avomielinen ja tyly. Siemens pitäisi hänen mielestään ainakin osittain paloitella. Sen tulisi keskittyä ydinliiketoimintoihinsa ja irrottautua muista toiminnoista.

Lausunnon takana oli syvä tyytymättömyys konsernin com-teleyksikön ja sbs-it-palvelujen jatkuvasta kompuroimisesta. Siemensin osakekurssin kehitys on ollut kohtuullisen hyvä, mutta ilman näitä toimintoja se olisi ollut vasta siedettävän hyvä. Sen osakkeen arvo on viime vuonna noussut 18 prosenttia, mutta Frankfurtin pörssin DAX-arvot ovat nousseet keskimäärin 25 prosenttia ja joidenkin kilpailijoiden kurssit vieläkin enemmän.

Gebhardtin lausunto on saanut heti puoltajia analyytikoista ja muista osakkaista. Yllättävää tukea hän sai myös piensijoittajien etujärjestön SdK:n johtajalta Willi Benderiltä, joka niinikään vaati konsernille laihdutuskuuria. Tilanne ei paranisi hänen mukaansa sisäisillä siirroilla, niin kuin SBS:n osan siirtämiselle Fujitsu-Siemens-yhteisyritykseen, vaan "pullasorsa säilyy pullasorsana vaikka se siirrettäisiin lammikosta toiseen", hän heitti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    8. 8

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    9. 9

      Nordea: Vienti ei riitä nostamaan työllisyyttä hallituksen tavoitteisiin

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää