Valikko

Vaalivoittoon 50 sentillä

Vasemmiston ehdokkaan Tarja Halosen presidentinvaalikampanja tuli maksamaan noin 1,6 miljoonaa euroa. Koko vaalien äänisaalis huomioiden yhden äänen hinnaksi tuli Halosen leirissä runsaat 50 senttiä.

Niukan tappion kärsinyt Sauli Niinistö(kok.) lähti vaaleihin noin kahden miljoonan euron budjetilla. Niinistöllä yhden äänen hinnaksi tuli arviolta 75 senttiä.

Halonen keräsi ensimmäiseltä ja toiselta kierrokselta yhteensä noin kolme miljoonaa ääntä. Niinistön äänisaalis oli lähes 2,3 miljoonaa.

Halosen vaalibudjetiksi ilmoitettiin ennen vaalien ensimmäistä kierrosta 1,4 miljoonaa euroa. Tukijoukot saivat kerättyä lisärahoitusta vielä noin 200 000 euroa, arvioi Halosen kampanjapäällikkö Markku J. Jääskeläinen.

- Tarkkaa lukua on vaikea arvioida, vielä perjantaina lähti kannattajille suunnattu keräysvetoomus, Jääskeläinen kertoi.

Mediamainonnan lisäksi Halosen kampanjaan kuului muun muassa sanomalehti Demarin ja Halosen esitteen jakelu ohikulkijoille pääradan varren ja Helsingin metroasemilla. Näkyvää tukea antoi alusta asti myös SAK.

Sauli Niinistön koko vaalikampanjan yhteenlaskettu budjetti oli noin kaksi miljoonaa euroa, laskee Jarmo Pekkala Niinistön kampanjatoimistosta.

- Tietenkin laskuja on vielä tulematta, mutta siihen kahteen rahaan se menee, Pekkala toteaa.

Niinistön kannattajajoukkojen ylläpitämiä Cafe Niinistöjä pystytettiin kampanjan aikana yli 80, ja niitä oli auki koko viime viikonlopun.

Viime torstaina keskustalainen Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki julkaisi useissa keskustan kannatusalueella ilmestyvissä maakuntalehdissä ilmoituksen, jolla kannustetaan äänestämään Niinistöä. Mainokset maksettiin Niinistön kampanjan tukirahoista.

- Tukea tuli monesta tuutista, esimerkiksi piirijärjestöt ovat keränneet rahaa, Pekkala selittää.

- Vasta vaalien jälkeen selvitämme tarkemmin, maksetaanko ne mainokset suoraan meiltä.

Jäätteenmäen ilmoitus oli muun muassa Iisalmen Sanomissa, Ilkassa, Kainuun Sanomissa, Kalevassa, Keskipohjanmaassa sekä Lapin Kansassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    10. 10

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää