Valikko

Nokian saapastehdas lomauttaa koko henkilöstönsä

Suomen Kumitehdas on saanut päätökseen viime vuonna aloittamansa yt-neuvottelut. Yhtiö lomauttaa Nokialla koko henkilöstön, 60 henkilöä, kymmeneksi viikoksi. Lomautus alkaa maaliskuun alusta. Tämä antaa yhtiön mukaan muutaman kuukauden lisäaikaa tuotannon ja työpaikkojen pelastamiseksi.

Ennakkoon arvioitiin, että kaikki Nokian tehtaan työntekijät irtisanotaan, mutta tällä hetkellä yhtiö tyytyy lomautuksiin. Tilanne ei tosin näytä hyvältä, sillä sopimusvalmistusasiakkaan tilauskannasta riittää Nokian tehtaalle töitä enää pariksi kuukaudeksi eikä uusia tilauksia näillä näkymin ole tulossa.

- Elätämme vielä toivoa töiden jatkumisesta ja tilauskannan kasvusta. Emme hevin suostu uskomaan, että suomalaiset eivät halua ostaa kotimaassa valmistettuja saappaita, sanoo Suomen Kumitehtaan toimitusjohtaja Arto Huhtinen.

Nokian Kumitehtaan ahdinko johtuu pitkälti siitä, että suurin osa kumisaappaista valmistetaan nykyään halpatyön maissa. Mikäli tilauskantaan ei tule muutosta, kaikki tehtaan työntekijät irtisanotaan.

Yhtiöllä oli viikonvaihteessa Helsingin Sanomissa koko sivun ilmoitus, missä se puolusti suomalaista työtä.

Suomen Kumitehtaan omistavat Arto Huhtinen ja Tuire Erkkilä. He ostivat Nokian Jalkineiden tuotantolaitteet itselleen syksyllä 2004. Kumitehdas valmistaa kumisaappaita tilauspohjaisesti Nokian Jalkineille.

Berner osti Nokian Jalkineiden liiketoiminnan viime vuoden elokuussa. Nokian Jalkineilla ei ole omistusta Suomen Kumitehtaassa.

Suomen Kumitehtaan liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa. Kumisaappaiden, Aino- ja Reino-aamutossujen sekä polkupyöränrenkaiden ohella tuotantovalikoimaan kuuluvat raskaiden työkoneiden sisärenkaat. Nokian tehtaan lisäksi sillä on tuotantolaitos Lieksassa, jonne on tulossa lisäinvestointeja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    8. 8

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    9. 9

      Anvia aloittaa yt:t – vähentää enintään 25 työpaikkaa

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää