Al Greenspan nosti läksiäisiksi ohjauskorkoa

USA:n keskuspankki Fed asetti tiistaina ohjauskoron odotetusti 4,5 prosenttiin. Pankin eläkkeelle siirtyvä pääjohtaja Alan Greenspan antoi ymmärtää, etteivät nostot ole vielä ohitse.
Ekonomistit kiinnittivät huomiota Fedin tarkasti seuratuissa sanavalinnoissa siihen, millä tavalla keskuspankin johtokunta muotoili Yhdysvaltain talouden näkymiä. Johtokunnan mukaan keskuspankin politiikkaa täytynee tiivistää, jotta talouskasvu elpyy ilman inflaation paineita.

Tällaiset puheet tulkittiin heti vihjeeksi siitä, että päinvastoin kuin ekonomistit olivat aiemmin odottaneet, Fed ei tältä erää lopetakaan 19 kuukautta kestänyttä koron asteittaista ylöspäin hivuttamista.

Tiistainen koronnosto oli 14:s perättäinen 0,25 prosenttiyksikön korotus ja samalla pääjohtaja Al Greenspanin (79) loistavan uran viimeinen. Hän vetäytyy hyvin ansaitulle eläkkeelle keskuspankin johdosta tänään.

Greenspanin viimeisiä virkavuosia on sävyttänyt kaksi vuotta jatkunut yli 3,0 prosentin talouskasvu.

Tänä aikana Yhdysvaltoihin on luotu yli kaksi miljoonaa uutta työpaikkaa. Inflaatio on pysynyt hallinnassa siitäkin huolimatta, että energian hinta on noussut jyrkästi muun muassa hurrikaanien tuhojen seurauksena. Varjoja talouteen on heittänyt asuntojen hintojen voimakas nousu tietyissä osissa maata.

Keskuspankin johtoelimissä 18,5 vuotta palvellut Greenspan osallistui kaikkiaan 149 avomarkkinakomitean kokoukseen ja 1 124 Federal Reserven johtokunnan kokoukseen, Bloomberg kirjaa Greenspanin pitkän uran tilastoja.

Bernanke remmiin epävarmoina aikoina

Greenspanin tehtävät ottaa vastaan Valkoisen talon taloudellinen pääneuvonantaja Ben S. Bernanke (52). Presidentti George W. Bushin nimittämä vannoo virkavalansa Yhdysvaltain senaatissa tänään.

Ennen Valkoisen talon tehtäviään Bernanke toimi Fedin johtokunnan jäsenenä ja Princetonin yliopiston kansantaloustieteen professorina.

Bernanken pääjohtajakauden alusta ei suinkaan puutu haasteita; kasvun povataan jatkuvan hitaampana, inflaatio nostaa päätään energiahintojen myötä ja kiinteistömarkkinoilla pelätään kuplan puhkeamista – osittain näin on jo tapahtunutkin.

Amerikkalaisyritysten tuloskunto on niin ikään kysymysmerkki. Kuluvalla tuloskaudella tiedot ovat olleet keskimääräisesti hyviä. Merkittävää kuitenkin on se, että suuri osa amerikkalaisyritysten – ja varsinkin teknologiayritysten - kasvusta on syntynyt Yhdysvaltain ulkopuolisilta, kehittyviltä markkinoilta.

Bernanken ja hänen esikuntansa haasteellisena tehtävänä on toisaalta suitsia inflaatiota ja toisaalta löytää ohjauskorolle niin sanottu neutraali taso, joka ei kiihdytä eikä kurista kasvun vauhtia.

Viimeisimmän koronnoston jälkeen USA:n keskuspankkikorko on 2,25 prosenttiyksikköä Euroopan keskuspankin EKP:n korkoa ylempänä. Fedin korko on yhden prosenttiyksikön Englannin ja Kanadan keskuspankkikorkoja korkeammalla tasolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    10. 10

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää