SanomaWSOY:n liikevaihto 2,6 miljardia euroa 2005

Mediakonserni SanomaWSOY:n viime vuoden viimeisen neljänneksen tulos laski odotettua enemmän. Liikevaihto oli puolestaan markkinaodotuksia suurempi. Myös osinkoehdotus oli suurempi kuin ennakoitiin.
Tulos ennen veroja painui vajaat 16 prosenttia viimeisellä neljänneksellä 74,7 miljoonaan euroon edellisvuoden 88,7 miljoonasta eurosta. Tulos jäi hieman markkinaodotusten alle, sillä analyytikot olivat uutistoimisto Startelin keräämien ennusteiden perusteella odottaneet yhtiöltä keskimäärin 81,4 miljoonan euron tulosta.

Liikevaihtoa kertyi neljännellä neljänneksellä 735 miljoonaa euroa, jossa on laskua 0,8 prosenttia edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä. Analyytikot olivat odottaneet SanomaWSOY:ltä keskimäärin 716 miljoonan euron liikevaihtoa, joten yhtiö ylitti ennusteet.

Liikevoitto laski 79,6 miljoonaan euroon edellisvuoden loka-joulukuun 105,3 miljoonasta eurosta. Liikevoiton osuus liikevaihdosta heikkeni 10,8 prosenttiin 14,2 prosentista.

Laimennettu osakekohtainen tulos oli 0,44 euroa verrattuna vuodentakaiseen 0,45 euroon.

Koko viime vuonna SanomaWSOY:n liikevaihto kasvoi 4,7 prosenttia 2,6 miljardiin euroon, kun se edellisvuonna oli 2,5 miljardia euroa. Liikevoittoa kertyi noin 301 miljoonaa euroa edellisvuoden 297 miljoonaan euroon verrattuna.

Tulos ennen veroja oli viime vuonna 286 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna tulosta kertyi noin 272 miljoonaa euroa. Kasvua oli siten 5,3 prosenttia.

Kuluvana vuonna SanomaWSOY arvioi liikevaihtonsa kasvavan noin neljä prosenttia ja liikevoiton ilman merkittävimpiä kertaluonteisia myyntivoittoja paranevan. Viime vuonna liikevoitto ilman merkittävimpiä kertaluonteisia myyntivoittoja oli noin 269 miljoonaa euroa.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan viime vuodelta 0,90 euroa osakkeelta eli kymmenen senttiä edellisvuotta enemmän. Markkinoilla oli odotettu keskimäärin 0,79 euron osinkoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää