Valikko

3i hyppää Venäjän-junaan

Pääomasijoitusyhtiö 3i:n toimitusjohtaja Ere Kariola ei usko, että Venäjälle olisi jo myöhäistä sijoittaa.

- Ehkä kullanhuuhtojien juna on mennyt, mutta ei vielä koko Venäjän.

Yhtiö sijoittaa 20 miljoonaa dollaria venäläiseen Quadriga Capital Russia -rahastoon, joka hankkii vähemmistöosakkuuksia kasvavalle keskiluokalle tuotteita ja palveluita tuottavista venäläisyrityksistä.

Rahasto on tällä hetkellä vähemmistöosakkaana viidessä yrityksessä, joiden viime vuoden liikevaihdot vaihtelevat neljästä lähes sataan miljoonaan dollariin. Myös toimialojen kirjo on suuri: muovipullojen valmistaja, autokorjaamoketju, matkatoimisto, tietokonepelien tekijä ja tarrapaino.

- Yhtiöiden liikevaihdot kasvavat vuodessa 40-70 prosenttia. Samanlaista vauhtia ei Euroopasta helpolla löydy, Kariola toteaa.

Kansainvälisen 3i:n Venäjä-hanketta vedetään Suomen-yksiköstä. Kariola on mukana rahaston sijoituskomiteassa päättämässä tulevista kohteista. Venäjän yrityskohtaisista arvioista vastaa Kalle Helander.

Rahaston tavoitekoko on 140 miljoonaa dollaria. Suunnitelmissa on hankkia vähemmistöosuus noin 15 yhtiöstä. 3i:llä on lisäksi mahdollisuus tehdä myös suoria sijoituksia yhtiöihin, joissa rahasto on osakkaana.

Kariolan mukaan todennäköisin tapa irtautua sijoituksista 5-7 vuoden kuluttua on myydä yhtiöt länsiyrityksille, jotka haluavat laajentua Venäjälle.

Tuottojen lisäksi Kariola laskee 3i:n hyötyvän kaupasta muillakin tavoilla. Rahaston kautta 3i kartuttaa kokemustaan Venäjän yritysmarkkinoista. Se yrittää löytää myös yhteistyömahdollisuuksia venäläisten ja omistamiensa länsiyhtiöiden välillä.

Kariolan mukaan ajatus laajentumisesta Venäjälle heräsi viime kesänä. 3i on mukana useassa yhtiössä, jotka aikovat satsata idänkauppaan. Turvallinen tapa löytyi, kun Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin EBRD:n aiemmin rahoittama Quadriga haki mukaan myös yksityisiä sijoittajia.

EBRD:n ja Maailmanpankin rahoitusyhtiön IFC:n osuus rahastossa vähentää Venäjän poliittista riskiä.

Kariola ei myöskään usko, että valtiojohto pitää kuluttajamarkkinoilla toimivien yritysten omistuksesta yhtä tiukasti kiinni kuin energiayhtiöistä.

Kalle Helanderin mukaan Venäjältä löytyy pääomasijoittajille paljon mahdollisuuksia.

- Yritysten arvostukset eivät siellä ole lähelläkään länsimaista tasoa. Venäjällä ei juurikaan ole toimivia pankkirahoitusmarkkinoita suuryritysten ulkopuolella, joten rahoitusta haetaan mieluummin pääomasijoittajilta, Helander kertoo.

Suomalaisia sijoittajia on Venäjällä vähän. Merkittävin on kehitysrahoitusyhtiö Finnfund, joka sijoittaa Venäjälle yhdessä suomalaisten yritysten kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    8. 8

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää