Valikko

Elpynyt Olympus korotti ohjaustaan

Kovan saneerauksen läpikäynyt Olympus Corp. paransi huhti-joulukuun tulostaan 46 prosenttia hyvin sujuneella digikameroiden myynnillä. Yhtiö nosti myös ennustettaan koko tilivuodelle.
Olympus on Canonin, Sonyn ja amerikkalaisen Eastman Kodakin jälkeen maailman neljänneksi suurin digitaalisten kameroiden valmistaja.

Yhtiö ei ole ollut tarpeeksi iso, jotta se olisi voinut kuitata laitteiden hinnanlaskut suuruuden eduilla. Siksi Olympus on joutunut kärvistelemään kilpailun puristuksessa ja ankarissa säästötoimissa.

Viime aikoina yhtiö on onnistunut trimmaamaan kilpailukykyään, mistä viimeksi kuluneet yhdeksän kuukautta ovat hyvänä osoituksena. Olympus on irtisanonut väkeään ja leikannut kulujaan sekä keskittynyt tehokkuuteen ja kannattavuuteen.

Huhti-joulukuussa yhtiön liiketulos nousi 38,2 miljardiin jeniin eli 321 miljoonaan dollariin vuoden takaisesta 26,1 miljardista jenistä. Myynti kasvoi melkein kolmanneksen 727,5 miljardiin jeniin.

Viime vuonna Olympus irtisanoi liki 4 000 kameranvalmistajaa, suurimman osan Kiinasta. Japanilaisen tuotantonsa yhtiö keskitti yhdelle tehtaalle. Näillä toimilla Olympus tavoittelee 13 miljardin jenin kustannussäästöjä maaliskuun lopussa päättyvällä tilikaudella.

Kilpailevan Nikonin tapaan myös Olympus suuntaa painopistettään yhä raskaammin kohti slr (single-lens relex) -mallien tuotantoa. Viidessä vuodessa slr-tuotannon osuus kokonaistuotannosta kohoaa 30 prosenttiin nykyiseltä viiden prosentin tasolta.

Olympus tähystää parempaa tulosta

Olympuksella on myös 70 prosentin osuus endoskooppien eli pikkuruisilla kameroilla varustetuista sisäelinten tähystyslaitteiden markkinoista. Tällä alalla sen pääkilpailijoita ovat Fuji Photo Film Co. ja Pentax Corp.

Maaliskuussa 2006 päättyvälle tilikaudelle Olympus nosti tulosarvionsa 58 miljardiin jeniin aiemmasta 56 miljardista jenistä. Reutersin analyytikkokonsensus on asetettu vähän alle 50 miljardin jenin liiketulokseen.

Katsauskaudella eli huhti-joulukuussa Olympuksen osakekurssi on kiivennyt 31 prosenttia eli toimialaa selvästi nopeammin.

Ennen tulostietojen julkistamista osake päätyi vajaan prosentin alamäkeen 3 060 jeniin Tokiossa tänään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää