Valikko

Securitas-ryöstö Britannian historian suurin

Vartiointiyhtiö Securitasin turvasäilöön tehty ryöstö on Britannian historian suurin, vahvisti poliisi. Kentin kreivikunnassa viime viikolla tehdyssä ryöstössä varkaat saivat saaliikseen 53 miljoonaa puntaa eli 78 miljoonaa euroa.

Kuusi poliisiksi naamioitunutta miestä sieppasi turvasäilön johtajan ja tämän perheen ja pakottivat nämä auttamaan ryöstössä. Poliisi mukaan varkaus tehtiin "sotilaallisella täsmällisyydellä".

Tarkka käteismäärä oli 53 116 760 puntaa eli lähes kaksi kertaa niin paljon kuin aiempi ennätyssaalis. Pohjoisirlantilaisesta pankista vietiin joulukuussa 2004 yhteensä 26,5 miljoonaa puntaa.

Poliisit jatkoivat tiistaina neljän pidätetyn kuulusteluja. Heidän lisäkseen poliisi on tähän mennessä pidättänyt seitsemän ihmistä, mutta heidät on päästetty takuita vastaan vapaaksi.

Poliisi on myös löytänyt osan saaliista, noin 1,3 miljoonaa puntaa, hylätystä pakettiautosta läheltä ryöstöpaikkaa.

Poliisi on perustanut puhelinlinjan, jonne kansalaiset voivat soittaa vihjeitä. Securitas on lisäksi luvannut kahden miljoonan punnan palkkion ryöstön selvittämiseen johtavasta vihjeestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    11. Näytä lisää

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää