Oulun Puhelimen tulos heikentyi neljänneksen

Oulun Puhelin Oyj:n liikevoitto kutistui viime vuonna 8,2 miljoonaan euroon edellisvuoden 10,9 miljoonasta. Tulosta heikensivät osaltaan liiketoimintojen myynnit sekä laajakaistainvestoinnit.
Investointien poistot olivat yrityksen tiedotteen mukaan 14,8 miljoonaa euroa, eli 0,8 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös konsernin liikevaihto pieneni: 57,4 miljoonaan euroon 61,0 miljoonasta. Mikäli myytyjen toimintojen vaikutus karsitaan luvuista, vuoden 2005 liikevaihto pysyi lähes edellisvuoden tasolla.

Oulun Puhelin on tehnyt liiketoimintajärjestelyjä, joiden tarkoituksena on ydinliiketoimintaan keskittyminen ja supistuvista liiketoiminnoista luopuminen. Yhtiö on myynyt luettelo-, turva- ja puhelinpalvelutuotantoliiketoiminnat.

Oulun Puhelimen kokonaisliittymämäärä kasvoi 5 000 liittymällä. Kiinteän verkon liittymien määrä pysyi ennallaan. Laajakaistamarkkinoilla jatkui edelleen voimakas kysyntä, ja vuodenvaihteessa Oulun Puhelimen laajakaistaliittymien määrä läheni 30 000 liittymää. Vuosikasvu oli yli 40 prosenttia.

Data- ja laajakaistaliiketoiminta on nykyään Oulun Puhelimen suurin liiketoiminta-alue. Kaapelitelevisioliittymien määrä kasvoi lähes 2 000 liittymällä yli 67 000:een.

Tämän vuoden liikevaihtonsa Oulun Puhelin arvioi yltävän viime vuoden tasolle ja liikevoiton lievästi paranevan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Työkyvyttömiä roikkuu yhä kortistossa – ”70 000:lla ei mitään asiaa työmarkkinoille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää