Fitness-alalle ensimmäinen työehtosopimus

Fitness-alalla on otettu ensimmäinen steppi kohti yhteisiä työehtoja. Pioneereina ovat Erityisalojen toimihenkilöliitto Erto ja tamperelainen liikuntakeskus Leidi, jotka ovat tehneet lajissaan ensimmäisen talokohtaisen työehtosopimuksen.

Erton lakimiehen Jarkko Pehkosen mukaan työsuhteiden ehdot ovat kuntosaleilla ja liikuntakeskuksissa varsin epäselviä.

- Palkkaukseen, perhevapaisiin, poissaoloihin sekä ilta- ja viikonlopputöihin liittyvät käytännöt ovat kirjavat. Tämä tuo selkeyttä ja läpinäkyvyyttä siihen, millä ehdoilla työtä tehdään, Pehkonen sanoo.

Tamperelainen liikuntakeskus Leidi aloitti toimintansa viime keväänä. Yrityksellä on 12 työntekijää.

Erton mukaan alalta puuttuu järjestäytymisen perinne. Niinpä alalle tulleet ovat tehneet itse oman työsopimuksensa ja neuvotelleet työehtonsa.

Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta alalla on yhä enemmän kokopäiväisiä työntekijöitä. Heillä on usein myös hyvä koulutus, esimerkiksi kunto-ohjaajan, fysioterapeutin tai urheiluhierojan tutkinto.

Erton viime vuoden lopulla tekemässä kyselyssä alan toimihenkilöt kokivat edunvalvonnan tarpeelliseksi ja listasivat suurimmiksi epäkohdiksi palkkaukseen ja työaikaan liittyvät asiat.

Samalla kävi ilmi, että mm. sunnuntaitöistä ei yleensä maksettu korotettua palkkaa. Neljännes vastaajista ei myöskään saanut lainkaan sairausajan palkkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää