Valikko

It-palveluiden luottamus ennätyskorkealla

Tietojenkäsittelypalveluiden luottamusindikaattori kohosi helmikuussa ennätyskorkealle. Indikaattoria vetivät nousuun myynnin myönteinen kehitys ja valoisat näkymät sekä hyvä suhdannetilanne, ilmenee tietoalojen liiton kyselystä.
Tietojenkäsittelypalveluiden luottamusindikaattori vahvistui helmikuussa ja on kyselyn mukaan korkeimmalla tasolla yli neljään vuoteen.

Luottamusindikaattorin trendi on ollut jo pitkään nouseva, vaikka kehitys on ollut sahaavaa.

Yritysten mukaan myynti on jatkunut vilkkaana. Edelliskuukausien arviot myynnin kasvusta näyttäisivät pitäneen paikkansa. Myös kevään myyntiodotukset ovat erittäin hyvät. Kolme neljäsosaa vastanneista odottaa myynnin nousevan. Myyntihintojen ei lähikuukausina odoteta muuttuvan.

Odotukset tasaantuneet

Alan suhdannetilanne on hyvä, ja saldoluku on kyselyn mukaan jatkanut vahvistumista. Myös viime kuukausien kehitys on ollut odotettua. Suhdanneodotukset tasaantuivat tammikuusta ja tästä johtuen indikaattori laski. Laskusta huolimatta suhdanteiden ennustetaan pysyvän nykyisellään.

Myös viime kuukausien henkilöstökehitys on ollut positiivista. Yli puolet yrityksistä ilmoittaa palkanneensa lisää työvoimaa. Suhdanneodotusten tapaan kevään työvoimaodotukset tasaantuivat hieman, eivätkä yritykset ole palkkaamassa uusia henkilöitä aivan edelliskuukausien tahtiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Bensankulutus: Vuosikausien kasvu voi tyssätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää