Valikko

Ryhmäkanne tuskin etenee tällä hallituskaudella

Nykyhallitus tuskin antaa ryhmäkanteesta esitystä eduskunnalle.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli arvioi, että kiistanalaiset esitykset siirtyvät seuraavalle hallitus- ja eduskuntakaudelle.

Ryhmäkanteen kanssa samaan siirrettävien asioiden nippuun lukeutuu myös ylijohtaja Lasse Arvelan verotyöryhmän esitys yritysten poisto-oikeuksien tiukentamisesta.

- Molemmissa asioissa olisin aika pidättyväinen, Kalli toteaa.

Ryhmäkanteesta sekä yritysverotuksen sovittamisesta IFRS-tilinpäätöstandardiin jätettiin mietinnöt torstaina. Keskustan talous- ja veropoliittisen työryhmän puheenjohtaja, puolueen varapuheenjohtaja Mari Kiviniemi ehti ampua Arvelan työryhmän ehdotukset alas heti tuoreeltaan.

Myös Kalli korostaa, että investointeja pitäisi edistää, eikä viedä asioita päinvastaiseen suuntaan.

Ryhmäkannetta Kalli ei sinällään vastusta, jos se on viranomaisvetoista.

Hänen mielestään esimerkiksi ympäristöasioissa ryhmäkanne on paikallaan, sillä öljy- ja jätevesipäästöt voivat pilata monen ranta-asukkaan elämän.

- Tällaisissa asioissa pitäisi olla mahdollista tämän kaltainen prosessi (ryhmäkanne) käynnistää.

Kanteiden viranomaisvetoisuutta Kalli pitää tärkeänä. Se on hänestä lukko, joka estää turhat käräjöinnit.

Silti Kalli ei halua ryhmäkannetta eduskuntaan tapeltavaksi ennen vaaleja.

Seksin oston ja hedelmöityshoidon päätösten veivaamiseen tuskastunut Kalli toivoisi, että eduskunta saisi käsiteltäväkseen tavallisia ihmisten arkielämään liittyviä asioita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    7. 7

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      Takoma varoittaa konkurssiriskistä

    10. 10

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää