S-ryhmä nousee ykköseksi kylpylöissä

S-ryhmästä tulee kertarysäyksellä Suomen suurin kylpylöiden pyörittäjä, kun se ostaa Holiday Clubilta tämän koko kotimaisen kylpylätoiminnan.

Kauppa koskee yhteensä kuutta kylpylähotellia eli Turun Caribiaa, Kuusamon Tropiikkia, Inarin Saariselkää, Vuokatin Katinkultaa, Oulun Eedeniä ja Tampereen kylpylää.

Rynnistys kylpylöihin vie S-ryhmän syvemmälle vapaa-ajanbisnekseen, mikä on ollut sen tavoitteena jo pidemmän aikaa.

Kylpyläkauppa on myös osa SOK:n voimakasta kasvustrategiaa kaikilla eri aloilla.

- Olemme jo pitkään puhuneet halusta laajentua hyvinvointipalvelujen tarjonnassa ja kylpylätoiminta sopii hyvin siihen saumaan, perustelee SOK:n pääjohtaja Kari Neilimo kauppaa.

Hän muistuttaa hyvinvointipalvelujen olevan yksi nopeimmin kasvavista palvelualoista.

Holiday Club puolestaan oli valmis myymään kotimaiset kylpylänsä saadakseen lisää resursseja kehittää lomaosake- ja muuta hotellitoimintaansa sekä ulkomaantoimintojaan, kertoo Holiday Club Resortsin toimitusjohtaja Vesa Tengman.

- Kansainvälinen toimintamme syö paljon pääomia ja näin meillä on paremmat mahdollisuudet viedä sitä eteenpäin, Tengman arvioi.

Yhtiöllä on kylpylähotelli Åressa Ruotsissa ja suunnitelmat kylpylähotellien rakentamisesta Tallinnaan ja Pietariin. Neilimon mukaan on mahdollista, että niidenkin ostosta keskustellaan tulevaisuudessa.

Vaikka kylpylät siirtyvätkin S-ryhmälle, niitä on jatkossakin tarkoitus markkinoida yhteisvoimin vanhalla Holiday Club Hotelsin brändillä.

Kauppahintaa osapuolet eivät halua paljastaa. Kiinteistöt eivät kuulu kauppaan mukaan, vaan ne jäävät Holiday Clubin Finlandin omistavalle London & Regional Propertiesille. Brittiläinen kiinteistösijoittaja osti yhtiön viime vuonna pääomasijoittaja Capmanilta.

Kaupan jälkeen Holiday Club jatkaa toimintaansa Holiday Club Resorts -nimellä keskittyen lomaosake- ja vapaa-ajan asumiseen.

Kylpyläkauppa antaa S-ryhmän Sokotel-hotellibisnekselle mukavan kasvutujauksen tuomalla liikevaihtoon lähes kolmanneksen lisää.

Jo ennestään S-ryhmä on 46 hotellillaan Suomen suurin majoittaja.

Tähän asti sen hotellit ovat kuitenkin olleet pääosin bisnesmajoitukseen käytettäviä kaupunkihotelleja. Varsinaisia vapaa-ajan matkailuun keskittyviä hotelleja on ollut vain pari.

- Vapaa-ajan hotellit ovat kuitenkin kiinnostavia, koska niissä viivytään pidempään, huomauttaa Sokotelin toimitusjohtaja Matti Pulkki.

S-ryhmän hotellibisnes on kuitenkin tähänkin asti ollut hyvin tuottoisaa. Hotellien käyttöaste on ollut selvästi muita suomalaishotelleja parempi.

Laajeneminen kylpylätoimintaan ei Pulkin mukaan jää nyt tehtyyn kauppaan, vaan S-ryhmän tavoitteena on kasvattaa niin sanottujen vapaa-ajan hotellien, johon kylpylätkin kuuluvat, määrä noin 15:een hotelliin seuraavan viiden vuoden aikana.

- Uusia hotelleja brändin alle katsastetaan kummankin ryhmän lisäksi myös ulkopuolelta, Pulkki sanoo.

Kiinnostava kohde voisi olla muun muassa SRV:n Helsingin keskustaan kaavailema kylpylä.

Nyt S-ryhmällä on kuuden ostetun kylpylähotellin lisäksi vapaa-ajan bisnestä harjoittavat hotellit Tahkovuorella ja Kolilla. Lisäksi rakenteilla ovat Nurmeksen Bomban ja Vantaan Jumbon vapaa-ajan hotellit.

Koko ryhmän liikevaihdossa kylpyläkauppa ei juurikaan näy, sillä hotellibisnes tuo vain vajaan kymmenyksen S-ryhmän liikevaihdosta. Puolet liikevaihdosta tulee vähittäiskaupasta.

Majoitustoiminta tarjoaa kuitenkin hyväkatteista kasvua, kun taas vähittäiskaupassa katteet ovat pienet.

Vähittäiskaupassa myös kasvun rajat alkavat kohta tulla vastaan S-ryhmä noustua viime vuonna vähittäiskaupan markkinaykköseksi ohi Keskon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    9. 9

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    10. 10

      Euroalueen talouskasvu yllätti iloisesti tammikuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää