Valikko

Venäjän vastainen raja halutaan auki ympärivuorokautisesti

Venäjän ja Suomen väliset raja-asemat halutaan saada auki ympärivuorokautisesti. Ehdotus sisältyy Suomen ja Venäjän välisen transitoliikenteen kehittämiseen liittyvään selvitykseen. Jatkuva rajapisteiden aukioloaika edellyttäisi tullihenkilöstön selkeää lisäämistä.

Ehdotuksessa halutaan tukea etenkin autonkuljetusten siirtymistä junaraiteille. Valtio voisi ehdotuksessa antaa määräaikaisen alennuksen rataverosta rautatiekuljetuksille. Junaliikenteen oletetaankin saavuttavan noin kolmanneksen markkinaosuuden autojen kuljetuksista lähivuosina.

Muina ehdotuksina esitetään mm. tieverkon perusparannusten nopeuttamista. Keskeinen keino olisi nopeuttaa valtatien 7 parantamista. Nykysuunnitelmissa lähes 200 miljoonan euron hankkeen rakentaminen aloitetaan vuonna 2009.

Myös Loviisan ja Kotkan sekä Haminan ja Vaalimaan välisen moottoritien sekä Haminan ohikulkutien suunnittelua ja toteuttamista tulisi pyrkiä nopeuttamaan. Näiden hankkeiden kustannusarviot ovat yhteensä yli 200 miljoonaa.

Muutoksia ehdotetaan myös Suomen ja Venäjän väliseen maantieliikennesopimukseen. Sitä tulisi muuttaa siten, että myös venäläiset rekat saisivat tuoda Suomeen enintään 200 litraa verotonta polttoainetta. Nyt venäläisrekoilla ei tällaista rajoitusta ole.

Selvitysmies rakennusneuvos Juhani Tervala luovutti esityksensä Liikenne- ja viestintäministeriölle perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää