Habbo Hotel voi pyöriä myös pörssiin



Habbo Hotelia pyörittävän Sulakkeen mahdollisesta pörssilistautumisesta on puhuttu pitkään. Yhtiön toimitusjohtaja Timo Soininen myöntää, että listautuminen on varteenotettava vaihtoehto. Sen aika ei kuitenkaan ole ihan vielä.

- Nyt keskitymme siihen, että kasvuluvut olisivat yhtä hyvät tänä vuonna kuin viime vuonnakin. Lisäksi sisäisten rakenteiden kuntoon saaminen on nyt keskeistä, jotta olemme valmiita seuraavan loikkaan.

Soinisen mukaan rahaa voidaan yhtä hyvin hakea pääomasijoittajilta, mikäli sitä tarvitaan. Hänen mukaansa rakenteisiin on syytä keskittyä vasta nyt.

- Minusta kasvuyhtiön pitää keskittyä kasvuun.

Pelkän online-yhteisön varaan 250 henkeä työllistävä Sulake ei aio tulevaisuuttaan perustaa. Joitakin mobiilipelejä on jo markkinoilla ja pelikonsolit kiinnostavat. Tavoitteena on myös, että Habbo Hoteliin pääsisi myös kännykällä.

- Habbo-tv ja -animaatio kiinnostavat myös. Animaatiota olemme jo työstäneet. Näitä pitää pilotoida, mutta hyvin mielenkiintoisilta ne vaikuttavat, sanoo Soininen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    3. 3

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    7. 7

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää