Huoneistokeskus vie pimeät palkkiot verottajalle



Huoneistokeskus aikoo tehdä verottajalle selvityspyynnön kilpailevien kiinteistönvälittäjien pimeistä palkanmaksuista. Taustalla on epäilys, että monessa yhtiössä merkittävä osa välittäjäpalkkioista maksetaan kilometrikorvauksina.

- Olen puhunut asiasta tänään toimitusjohtaja Risto Kyhälän kanssa. Lopullisen päätöksen teemme huomenna, mutta mitä todennäköisimmin pyydämme verottajaa selvittämään asian, kertoo Huoneistokeskuksen vastaava lakimies Martti Leskinen.

Leskisen mukaan he ovat saaneet tämän päivän aikana useita yhteydenottoja, joiden pontimena on olleet eilen A-Talk-ohjelmassa esitetyt väitteet alalla vallitsevista veronkiertomenetelmistä. Tv-ohjelmassa nousi pintaan väite, että monissa pienemmissä kiinteistönvälitysliikkeissä jopa kolmasosa palkoista kuitattaisiin enemmän tai vähemmän perusteettomilla kilometrikorvauksilla.

- Itsellänikin on ollut tästä aavistuksia, mutta menettely tuntuu olevan yhteydenottojen perusteella selvästi oletettua yleisempää. Kyllä tällainen vääristää kilpailua ja siksi siihen pitää myös puuttua, sanoo Leskinen.

Hän kertoo kuulleensa muun muassa valmiista tietokoneohjelmasta, joilla kilometrikirjoja voi tekaista valitsemalla vain haluamansa loppusumman. Uusi työntekijä saa ohjelman heti käyttöönsä, mutta joutuu luovuttamaan rompun takaisin, mikäli vaihtaa työpaikkaa.

Leskinen sanoo joka tapauksessa yllättyneensä kenttäpalautteen määrästä. Hän arvelee, että alan isoon toimijaan halutaan olla nyt tietoisesti yhteydessä, koska Kiinteistönvälittäjäliitto koostuu pienistä välittäjätoimistoista.

A-Talkissa pimeää palkanmaksua väitettiin harjoitettavan mm. Habitassa. Ohjelmassa esiteltiin Habita Investin matkalaskuja, joiden perusteena oli jopa 15 000 kilometrin kuukausittaisen ajomäärät.

Habitan toimitusjohtaja Jari Gardziella kuitenkin kiisti asian jo aamulla yrkästi. Hänen mukaansa yhtiössä on tehty kaikki vaadittavat verotarkastukset eikä niissä ole löytynyt huomautettavaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    7. 7

      Näin Euroopassa tuhlataan ruokaa: 173 kg/hlö

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    10. 10

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää