Valikko

Kemikaaliasetus poikii uutta bisnestä

Ensi vuonna voimaan tuleva EU:n uusi kemikaaliasetus vauhdittaa kemian alan palvelubisnestä. Alan yritykset tavoittelevat sopimuksia, joilla teollisuusyritykset tai muut kemikaalien suurkäyttäjät ulkoistavat kemikaalihallinnan tai kokonaisten kemikaaleilla toimivien laitosten operoinnin.

Kemian palvelubisneksessä saaliin jaolle pyrkivät sekä kemikaaleja valmistavat yritykset että kemikaalien tuottajista riippumattomat yritykset.

Saksalaiseen Linde-konserniin kuuluva, lähinnä kaasuistaan tunnettu AGA etsii asiakkaita Sisource- kemikaalienhallintapalvellulleen valmistajista riippumattoman konsultin roolissa. Ruotsissa sillä on asiakkaanaan Saabin lentokoneteollisuus ja kunnallinen energialaitos Sala-Heby.

Suomessa AGA:n kemikaalihallintaa kauppaa uusien liiketoimintojen johtaa Johan Lindholm.

- Odotukset ovat aika korkeat. Olemme laskeneet, että tämä on tulevaisuudessa yksi pääliiketoiminta-alueistamme, sanoo Lindholm.

Lindholmin mukaan EU:n kemikaaliasetus edistää ulkoistuspalvelun myyntiä, koska se vaatii myös kemikaalien käyttäjiltä entistä enemmän raportointia ja dokumentointia. Kemikaalinhallinnan ulkoistus vapauttaa yrityksen byrokratiasta, joka ei liity sen omaan ydintoimintaan.

- Laajimmillaan se sisältää ihan kaiken, mikä liittyy kemikaaleihin. Neuvottelemme hinnat, teemme hankintasopimukset, hoidamme varastoinnin ja toimitukset, kaiken raportoinnin kulutuksesta ja kustannuksista sekä ympäristö ja jäteraportit, kuvaa Lindholm palvelua.

- Kemikaalien kokonaiskustannus niiden käyttäjille on viisinkertainen suhteessa niiden hankintahintaan, sanoo Lindholm.

USA:ssa vastaavien palvelujen markkinat ovat jo kasvaneet miljardiluokkaan, kokonaisuudessaan markkinapotentiaaliksi on siellä arvioitu liki 20 miljardia dollaria.

Kemikaaleja valmistava Kemira panostaa myös palvelubisnekseen, jossa se irtautuu perinteisestä kemikaalin myyjän roolistaan. Kokonaisvaltaisessa palvelusopimuksessa laskutus ei enää perustu myytyjen kemikaalien määrään, vaan ostaja maksaa kokonaispalvelusta.

Esimerkiksi vesikemikaalitoimialalla Kemira on ottanut hoitaakseen kokonaisia jätevedenpuhdistamoja. Sillä on Suomessa jo pitkälti toistakymmentä operointisopimusta teollisuuden kanssa. Asiakkaita on jo esimerkiksi metalli- ja elintarviketeollisuudesta.

- Puhutaan merkittävistä kasvuodotuksista. Pyrimme itse kiihdyttämään kasvua löytämällä mahdollisuuksia, joita toiset eivät ole huomanneet, sanoo Kemiran vesikemikaalien johtaja Hannu Luhtala.

Kasvu tarkoittaa käytännössä myös yritysostoja. Palvelubisnes sitoo joka tapauksessa vähemmän pääomaa kuin tuotanto, eli sijoitetulle pääomalle voi saada parempia tuottoja. Tämä tekee palvelun houkuttelevaksi Kemiran kaltaiselle pörssiyhtiölle.

Kemiran taka-ajatuksen on ottaa talteen teollisuuden jätevesistä esimerkiksi arvokkaita metalleja. Ne voi kierrättää takaisin asiakkaan omaan tuotantoon tai myydä eteenpäin muualle, vaikkapa kunnallisille puhdistuslaitoksille.

- Metallien hinnat on yksi draiveri, laaksoa niiden hintakäyriin ei ehkä tule enää koskaan, perustelee Luhtala toimintamallia.

- Useimmissa tapauksissa asiakkaalle ei tarjota vain alempia kustannuksia, vaan luodaan positiivista lisäarvoa, sanoo Luhtala.

Lisäarvoa syntyy esimerkiksi jätteiden vähenemisestä ja niiden hyötykäytöstä. Hankalat kaatopaikkainvestoinnitkin vähenevät. Kemikaalien myynnin vähetessäkin valmistaja voi saada myymiensä kemikaalien kilohinnan nousemaan ja tietysti korvauksen itse palvelusta.

- Sekä asiakas että me voimme voittaa, sanoo Luhtala.

Luhtalan mukaan EU:n jätesäädökset ja kemikaaliasetus kasvattavat vääjäämättä ulkoistusmarkkinaa.

- Ilman muuta se tekee niin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää