Valikko

DNA pinnisti plussalle

Finnet-ryhmän matkapuhelinoperaattori DNA pinnisti viime vuonna plussalle. Viime vuoden tilinpäätöksen mukaan se teki 292 miljoonan euron liikevaihdon ja 0,5 miljoonan euron tuloksen. Edellisvuonna tappiota kertyi runsaat 7 miljoonaa.

DNA:lla oli vuoden 2005 lopussa 810 000 matkaviestinliittymää.

Finnetin laskujen mukaan DNA:n matkaviestinverkossa oli vuoden lopussa noin 870 000 liittymää, kun mukaan otetaan ulkoiset palveluoperaattorit. Tällä hetkellä vastaavaksi luvuksi ilmoitetaan jo yli 900 000 liittymää.

Laajakaistaliittymien kasvu oli viime vuonna 52 prosenttia. Kaikkiaan Finnet-ryhmällä on lähes 288 000 laajakaistaliittymää ja yhtiön mukaan vajaan neljänneksen markkinaosuus.

Kaapeli-tv-liitymiä on lähes 443 000 ja markkinaosuus 36 prosenttia.

- Raju kilpailu jatkui, mutta laajakaistamarkkinoilla menestyimme erinomaisesti. Myös kaapeli-tv-toiminnasta saatiin hyviä tuloksia, arvioi Finnet-liiton toimitusjohtaja Seppo Toivonen.

Koko Finnet-ryhmän yhteenlaskettu liikevaihto oli runsaat miljardi euroa, mikä on edellisvuoden tasoa. Tulos ennen satunnaiseriä ja veroja sakkasi 72 miljoonasta eurosta 30 miljoonaan.

Henkilöstö kutistui parilla sadalla työntekijällä noin 4900:een.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää