Suomessa käynyt Sunin pääjohtaja puolustaa paikkaansa

Suomessa maanantaina vieraillut Sun Microsystemsin pääjohtaja Scott McNealy kiistää arvelut, joiden mukaan hän aikoisi lähiaikoina vetäytyä syrjään Sun Microsystemsin johdosta.
– Minä pysyn Sunin johdossa niin kauan kuin he maksavat minulle palkkaa, puuskahtaa tavallisesti leppoisa McNealy hieman ärtyneesti.

– Ei minulla ole mitään syytä lähteä. Tämä on minun elämäntyöni, olen siihen tyytyväinen. Ja mitä minä edes tekisin? Olen surkea golfissa, myhäilee hän jo leppyneenä.

McNealy vieraili maanantaina Helsingissä.

Analyytikot odottaneet

Analyytikot ovat jo pitkään odottaneet McNealyn eroa, sillä yhtiö on onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan enimmäkseen yritysostoilla, mutta ei tavallisella liiketoiminnalla. Lisäksi viime vuoden lopussa päättyneellä vuosineljänneksellä yhtiö teki tappiota, ja yhtiön liikevaihtokin kasvoi odotettua vähemmän.

Nettihypen huipulla vuonna 2000 yhtiön kurssi hipoi teknologiapörssi Nasdaqissa lähellä 60 dollaria, romahduksen jälkeen se on pari vuotta huojunut viiden dollarin molemmin puolin.

McNealyn on väitetty sanoneen, että hän lopettaa, kun työ on tehty ja yhtiö on hänen mukaansa hyvässä kunnossa. Tämän tyylisiä puheita hän onkin viime aikoina pitänyt.

– Tuo on sekoa, McNealy kuittaa.

– Lähtöäni spekuloidaan joka kuukausi. Minulla ei ole mitään halua muihin yhtiöihin. Työtä riittää aina, ei se tule ikinä tehdyksi.

– Tein 3–4 vuotta sitten yhtiölle strategian ja varmistin, että yhtiö on kunnossa. Nykyään näin mielestäni on, ja kierrän kertomassa maailmalla yhtiöstä, olen lähinnä yhtiön pääevankelista, McNealy kuvaa toimenkuvaansa.

Yhtiön päivittäisestä johdosta vastaa toimitusjohtaja Jonathan Schwartz.

Autokaupasta oppia

Autokauppa on ala, josta it-yritykset voisivat McNealyn mukaan oppia paljon. Hänen mukaansa on järjetöntä, että jokainen yhtiö rakentaa tai rakennuttaa erilaisen datakeskuksen, sen sijaan, että ostaisi sen valmiina.

– Eiväthän ihmiset rakenna autojakaan itse, vaan he ostavat sen kaupasta. Autoalalla tajuttiin siirtyä sarjatuotantoon jo vuosikymmeniä sitten.

Sun Microsystemsin toimialaa ovat datakeskukset, mutta McNealyn tavoitteet ovat vielä pidemmällä. Pari viikkoa sitten Sun avasi palvelun, josta esimerkiksi yritykset voivat vuokrata ja käyttää tietojenkäsittelykapasiteettia internetin kautta.

McNealyn visioiden mukaan päätelaitteet voisivat olla mahdollisimman yksinkertaisia, ja ne kuluttaisivat sen takia vähän virtaa.

Monet laite- ja ohjelmistovalmistajat ovat Sunin kanssa eri linjoilla. McNealy turvaa suosikkiharrastukseensa jääkiekkoon.

Wayne Gretzky on sanonut, ettei ole mitään väliä mistä kiekko tulee vaan mihin se menee. Me uskomme, että kiekko on tulossa meidän suuntaamme. Meillä on varaa odottaa. Uskon, että 10–15 vuoden kuluessa Sun on erinomainen sijoitus.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    8. 8

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää