Vakuutusyhtiöt aloittivat hintakisan motoristeista



Vakuutusyhtiöt ovat uudistaneet moottoripyörien vakuutusten hinnoittelun. Pohjola uudisti omat moottoripyörien vakuutuksensa jo syksyllä.

Tapiolan ja Ifin remontit toteutuivat uuden ajokauden kynnyksellä huhtikuun alussa.

Uudistusten tarkoitus on saada erilaisten pyörien ja ajajien vakuutusmaksut vastaamaan paremmin onnettomuusriskiä. Samalla myös vakuutusmaksut keskimäärin laskevat.

Moottoripyörien raju lisääntyminen on kasvattanut niiden osuutta ajoneuvovakuutuksista. Kasvava bisnes on lietsonut hintakilpailua ja herättänyt yhtiöt parantamaan maksujen riskivastaavuutta.

Hintauudistusten yhteinen piirre on, että letkeään ajoon tehtyjen isojen matkapyörien vakuutusmaksut pienenevät. Moottoripyöräilystä varttuneella iällä innostuneet ostavat enimmäkseen näitä pyöriä.

Sporttisten katupyörien ja nuorten kuskien vakuutusmaksut taas nousevat, koska he koheltavat vahinkoja paljon matkamotoristeja enemmän.

Pohjola tutki hintauudistustaan varten erilaisten pyörien viiden vuoden onnettomuudet.

- Aiempi sylinteritilavuus ei ollut riskivastaava hinnoitteluperuste, toteaa Pohjolan tuotepäällikkö Kyösti Talsi selvityksen tuloksen.

Pohjolan uusi hinnoittelu perustuu tehon ja painon suhteeseen. Kevyet mutta tehokkaat katuohjukset ovat vaarallisimpia ja niiden vakuutusmaksut nousevat roimasti.

Vastapainoksi painoonsa nähden pienempitehoiset Harley Davidsonit ja muut matkapyörät voittavat. Maksut heilahtavat parikymmentä prosenttia molempiin suuntiin.

- Keskimäärin vakuutusmaksut laskevat, sanoo Talsi, mutta vakuuttaa, että hintakilpailua tärkeämpi motiivi maksu-uudistukselle on riskivastaavuus.

Tehon ja painon suhde ohittaa kuutiotilavuuden myös Tapiolan uusissa maksuissa.

- Silloin kun onnettomuusriskit ovat pienempiä, on perusteltua, että myös vakuutusmaksut ovat alemmat, perustelee Tapiolan tuotepäällikkö Tero Pänttönen.

Ifin Ajoneuvovakuutusten johtaja Timo Ahvonen kertoo, että sylinteritilavuudesta vakuutusmaksujen perusteena luopuminen nostaa joidenkin vakuutusten hinnan jopa kaksinkertaiseksi.

Yli tuhatkuutioista matkapyörää ajava yli 40-vuotias kuljettaja voi kuitenkin selvitä vakuutuksestaan jopa 60 prosenttia pienemmällä maksulla kuin ennen uudistusta.

Rajuimmat Ifin korotukset osuvat pienten pyörien osakaskoihin.

Ifillä uusi malli on voimassa vasta kasko-vakuutuksissa, Pohjolassa myös liikennevakuutuksissa. If uudistaa liikenne- ja seisontavakuutuksensa ensi kaudelle.

Ahvosen mukaan uudistus ei vaikuta liikennevakuutuksiin yhtä dramaattisesti kuin kaskoihin, koska liikennevakuutuksesta korvataan henkilövahingot.

Matkamotoristit kaatuilevat tai törmäilevät koheltajia harvemmin, mutta vanhemman motoristin kaatuminen tulee usein kalliiksi. Syynä on se, että iäkkäämpien ja suurituloisempien kuskien palkkamenetykset henkilövahingoissa ovat paljon suurempia.

Ylipäätään moottoripyörien korkeat vakuutusmaksut johtuvat juuri kalliista henkilövahingoista. Ison matkapyörän kasko-vakuutus maksaa helposti yli tuhat euroa, liikennevakuutus vajaa puolet siitä.

Suomessa oli viime vuoden lopussa rekisteröitynä 155 000 moottoripyörää. Määrä on kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    7. 7

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    8. 8

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    9. 9

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    10. 10

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää