Sony Ericsson ylitti odotukset tammi-maaliskuussa

Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericssonin tulos ja liikevaihto kasvoivat selvästi tammi-maaliskuussa viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Tulos ylitti markkinaodotukset.
Yhtiön mukaan tulosparannuksen taustalla oli entisestään laajentunut matkapuhelinten mallivalikoima.

Tulos ennen veroja kohosi 151 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 70 miljoonasta eurosta. Analyytikot olivat ennakoineet keskimäärin 134 miljoonan euron tulosta. Edelliseen neljännekseen verrattuna tulos kuitenkin heikkeni, sillä loka-joulukuussa tulos ennen veroja oli 206 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi viime vuoden tammi-maaliskuusta 55 prosenttia 2,0 miljardiin euroon. Analyytikkojen konsensusennuste oli 1,9 miljardia euroa. Loka-joulukuussa liikevaihto ylsi 2,3 miljardiin euroon.

Sony Ericssonin puhelinten keskihinta oli alkuvuonna 149 euroa, kun markkinoilla keskihinnaksi ennakoitiin 139 euroa.

Sony Ericssonin matkapuhelintoimitukset kasvoivat edellisvuoden 9,4 miljoonasta kappaleesta 13,3 miljoonaan kappaleeseen. Analyytikot odottivat, että Sony Ericsson olisi tammi-maaliskuussa toimittanut 13,4 miljoonaa puhelinta. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä puhelintoimitukset ylsivät 16,1 miljoonaan kappaleeseen.

Sony Ericsson, tammi-maaliskuu 2006
Q1 2005 Q4 2005 Q1 2006
Toimitukse kpl(million) 9.4 16.1 13.3
Liikevaihto (euro m.) 1289 2310 1192
Tulos ennen veroja (euro m.) 70 206 151
Nettotulos (euro m.) 32 144 109
Lähde: Sony Ericsson

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Näin kerrot pomolle, että sinulla on liikaa töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää