Valikko

SSH:n tulos jälleen tappiolla alkuvuonna

Tietoturvayhtiö SSH:n tulos valahti jälleen tammi-maaliskuussa tappiolle. Yhtiön tulos oli viime vuoden jälkipuoliskolla voitollinen. Yhtiö kuitenkin kavensi tappiotaan selvästi viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Liikevaihto koheni vuodentakaiseen verrattuna.
SSH:n tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 0,4 miljoonaa euroa miinuksella. Viime vuoden tammi-maaliskuussa tulos oli 1,9 miljoonaa euroa tappiollinen. Osakekohtainen tulos jäi 0,01 euroa tappiolle, kun vuotta aiemmin se oli 0,07 euroa miinuksella.

SSH:n liiketappio oli 0,6 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 1,9 miljoonaa euroa. Tuloksen paranemiseen vaikuttivat myynnin kasvu ja kiinteiden kulujen väheneminen, yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan.

Liikevaihto kasvoi kahteen miljoonaan euroon vuodentakaisesta 1,6 miljoonasta eurosta. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä yhtiö teki liikevaihtoa 4,1 miljoonaa euroa.

Kasvaneen tarjouskannan, uusien asiakkaiden ja tuotteiden ansiosta vuoden 2006 myynnin ja kannattavuuden odotetaan olevan merkittävästi edellisvuotta paremmat, SSH kertoi osavuosikatsauksessaan. Yhtiön tavoitteena on voitollinen vuositulos.

SSH on luottavainen kuluvan vuoden näkymiin, sillä myyntihankekanta on merkittävästi suurempi kuin viime vuonna. Yhtiö odottaa kysynnän kasvavan kaikilla kohdemarkkinoillaan. Kausivaihtelut voivat kuitenkin olla edelleen merkittäviä tilausten kasvaneen koon ja ajoituksen vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    7. 7

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    8. 8

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää