Huipputeknologian ulkomaankauppa taas vahvaan kasvuun

Korkean teknologian tuotteiden viennin arvo nousi vuonna 2005 lähes 11,2 miljardiin euroon. Lisäystä edellisvuodesta kertyi 2,6 miljardia euroa eli runsas 30 prosenttia. Samalla viennin arvo palasi miltei vuoden 2000 huipputasolle, ilmenee Tilastokeskuksen tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan korkean teknologian tuotteiden osuus Suomen koko viennistä oli 21,3 prosenttia. Myös korkean teknologian tuotteiden tuonti kasvoi 30 prosenttia ja oli ennätykselliset 7,3 miljardia euroa.

Tuonnin arvo nousi 1,7 miljardia euroa ja korkean teknologian osuus koko tuonnista oli 15,7 prosenttia.

Tietoliikenne vahvoilla

Elektroniikan ja tietoliikennevälineiden tuotteiden osuus korkean teknologian viennistä ylitti jälleen 80 prosenttia ja oli kaikkiaan 9 miljardia euroa.

Tuoteryhmän viennin arvo kasvoi vuoden 2005 aikana liki kolmanneksen edelliseen vuoteen verrattuna. Tieteellisiä instrumenttejakin vietiin lähes miljardin euron edestä. Kolmanneksi eniten (450 milj. euroa) vietiin tieto- ja toimistokoneita, joiden viennin kasvu oli suurista tuoteryhmistä vahvinta, 50 prosentin luokkaa.

Elektroniikka ja tietoliikenne oli viennin tapaan myös tuonnissa suurin tuoteryhmä (3,8 mrd. euroa) ja osuus yli puolet. Tieto- ja toimistokoneita tuotiin 1,4 miljardin euron arvosta. Myös sekä sähkökoneet ja -laitteet että tieteelliset instrumentit olivat suuria tuoteryhmiä molempien tuonnin arvon noustessa 600 miljoonan euron paikkeille.

Elektroniikan ja tietoliikennevälineiden tuonti kasvoi lähes 1,2 miljardia euroa. Avaruus- ja ilmailualan tuotteiden tuonti puolestaan melkein kaksinkertaistui, joten niiden suhteellinen kasvu oli nopeinta.

Suomen korkean teknologian tuotteiden ulkomaankaupan tase on jo vuosikymmenen ajan ollut vahvasti positiivinen.

Ylijäämää oli vuonna 2005 yli 3,8 miljardia euroa ja sitä kertyi lähes miljardin euron verran lisää vuoteen 2004 verrattuna. Vienti-tuonti-suhde pysyi entisellä tasollaan ollen 1,52.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää