Valikko

Elisan henkilöstö vaatii ylityökieltoa

Elisan henkilöstöjärjestöt vaativat yhtiötä lopettamaan ylityöt ja myös pimeästi ilman korvausta tehtävät työtunnit. Toimihenkilöunioni TU, Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN ja Sähköliitto aikovat lisäksi selvittää, onko Elisa rikkonut viimeisissä saneerauksissa yt- ja työsopimuslakeja.

Luottamusmiehet ovat kimmastuneet etenkin Elisan yritysasiakkaat-yksikön irtisanomisista, joissa väki väheni 182 henkilöllä. Luottamusmiesten mielestä työnantaja ei neuvotteluissa pystynyt näyttämään kaikilta osin toteen töiden vähenemistä, laiminlöi uudelleen sijoittamista ja lopetti neuvottelut ennenaikaisesti.

- Samaan aikaan meillä henkilöstö tekee huomattavan paljon ylitöitä ja pimeitä ylitöitä, sanoo toimihenkilöiden pääluottamusmies Juha Kivistö.

TU:n varapääluottamusmies Arto Heikkilän mielestä tehostus näyttää rahan tuhlaukselta.

- Elisan irtisanomispaketin saaneita henkilöitä palkataan entisiin töihin alihankintayritysten leivissä. Elisa siis maksaa joillekin onnekkaimmille irtisanotuille monen kuukauden ajan kaksinkertaista palkkaa, hän huomauttaa.

YTN:n pääluottamusmies Matti Ollilan mukaan he aikovatkin selvittää, onko saneerauksissa rikottu lakia.

- Jos näin on, teemme asiasta poliisille tutkintapyynnön, hän toteaa

TU:n, YTN:n ja Sähköliiton hallinnoissa käsitellään Elisan henkilöstön tilannetta lähipäivinä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    8. 8

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää