Valikko

Liigajumbo KalPa pinnistää plussalle

Jääkiekkoliigassa hännänhuipuksi menneellä pelikaudella sijoittuneen kuopiolaisen KalPan osakeyhtiö yltää voitolliseen tulokseen. KalPa Hockeyn toimitusjohtajan Arto Sirviön mukaan tulos ylittää edellisen tilikauden tuloksen, joka oli 69 000 euroa.

Lopullinen tulos selviää lähipäivinä, sillä 10 kuukauden pituinen tilikausi päättyy vapunaattona. Tulos ohjataan suunnitelmien mukaisesti KalPa Hockeyn taloudellisen pohjan vahvistamiseen.

KalPa esitteli tiistaina uuden strategiasuunnitelmansa, joka ulottuu vuoteen 2009. Tavoitteena on portaittain kasvattaa liikevaihtoa ja pelaajabudjettia sekä vakiinnuttaa asema liigassa sijoille 6-10 lähivuosina.

Tulevan kauden liikevaihtotavoite on 2,8 miljoonaa euroa, jossa on kasvua päättyneestä kaudesta noin 400 000 euroa. Ensi kauden pelaajabudjettinsa KalPa lihottaa miljoonaan euroon. Päättyneellä kaudella toteutunut pelaajabudjetti oli 700 000 euroa. Tulevan kauden urheilulliseksi tavoitteeksi on asetettu pudotuspeleihin pääsy.

KalPan on tarkoitus jatkaa talouskasvuaan myös kaudelle 2007-08, jolloin liikevaihdoksi on laskettu 3,2 miljoonaa euroa. Tuon kauden pelaajabudjetti aiotaan kasvattaa 1,2 miljoonaan euroon.

- Tavoitteenamme on pitää talous terveenä kasvattamalla maltillisesti liikevaihtoa, Sirviö tiivistää.

Päättyneellä kaudella KalPan kotiotteluja seurasi Sirviön mukaan keskimäärin 3 300 katsojaa, joka on hieman yli tavoitteen. Kauden 2006-07 yleisötavoite on 3 400 katsojaa ottelua kohti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Juncker nimitti Lontoota piinanneen ranskalaisen EU:n Brexit-neuvottelijaksi

    10. 10

      Subway johtaa pikaruokaketjujen ikävää tilastoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää