Valikko

Stora Enso yllätti iloisesti



Metsäjätti Stora Enson alkuvuosi oli odotettua vauhdikkaampi. Yhtiön tulos ennen veroja ja kertaluonteisia eriä oli 211 miljoonaa euroa, mikä on yli tuplasti enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tulos ylitti roimasti myös analyytikkojen ennusteet, jotka liikkuivat keskimäärin 120 miljoonassa eurossa.

Yhtiön liikevaihto oli 3,6 miljardia euroa, mikä on hieman viime vuoden vastaavaa enemmän. Osakekohtainen tulos nousi lähes triplaksi eli 0,20 euroon.

Stora Enso selittää tulosparannusta tuotteiden keskihintojen nousulla ja hyvällä kysynnällä. Jarruina olivat lähinnä Port Hawkesburyn tehtaan seisokki Kanadassa ja energian hinta.

Toimitusjohtaja Jukka Härmälän mukaan loppuvuosi näyttää kohtuullisen valoisalta. Mainonnan ja suoramarkkinoinnin elpyminen lisää paperin kysyntää ja hinnat pysyvät vakaina.

- Hienopaperin kysynnän uskotaan sesonkiluonteisesti olevan jonkin verran alhaisempaa toisella neljänneksellä. Pakkauskartonkien kysyntä säilyy hyvänä ja joitakin hinnankorotuksia on ilmoitettu teollisuus-ja pakkauskartonkilaaduissa. Puutuotteissakin on hinnankorotuksia odotettavissa. Yleiset liiketoimintaolosuhteet Euroopassa eivät mahdollisesti silti parane ensimmäisen vuosineljänneksen tasolta, listaa Härmälä osavuosikatsauksessa.

Pohjois-Amerikassa aikakauslehtipaperien hintojen odotetaan säilyvän vakaina ja kysynnän paranevan kausiluonteisesti kesää kohti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    9. 9

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    10. 10

      Suomi altavastaajana – roaming-neuvotteluissa alkaa ratkaiseva vääntö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää