Valikko

Nokia povaa vahvaa kasvua Afrikasta ja Lähi-idästä

Nokia ennustaa Afrikan ja Lähi-idän nousevan yhdeksi maailman nopeimmin kasvavaksi matkapuhelinmarkkinoiden alueeksi. Nokia uskoo, että alueen matkapuhelinkäyttäjämäärä kasvaa 200 miljoonalla vuoden 2008 loppuun mennessä.
Asiaa kommentoi uutistoimisto Reutersille Nokian Afrikan- ja Lähi-idän-asiakas- ja markkinointipäällikkö Timo Toikkanen. Hän ei kuitenkaan paljastanut Nokian omia Afrikkaa ja Lähi-itää koskevia myyntitavoitteita.

Afrikan matkapuhelinkäyttäjämäärän kasvu on ollut vuodesta 1999 alkaen vahvaa, mutta lähtökohtakin on ollut vaatimaton. Tällä hetkellä noin sata miljoonaa afrikkalaista eli vain yhdeksän prosenttia afrikkalaisista omistaa matkapuhelimen.

Nokia on Afrikassa, kuten koko maailmassakin, markkinajohtaja. Suomalaisyhtiö pyrkii vankistamaan asemaansa tuomalla kesällä markkinoille kolme halpapuhelinta, jotka se julkisti maaliskuussa. Toikkasen mukaan puhelimista halvin, Nokia 1112, on noin 55 dollarin hintainen, tosin hinta voi vaihdella eri maissa suurestikin verojen ja valtionavustusten vaikutuksesta.

Nokialla ei Toikkasen mukaan ole tällä hetkellä suunnitelmia rakentaa tehdasta Afrikkaan, mutta hän sanoi yhtiön jatkuvasti tarkastelevan eri vaihtoehtoja.

Nokia on aiemmin ennustanut, että nykyisten käyttäjien lisäksi vuoden 2008 loppuun mennessä miljardi ihmistä alkaa käyttää kännykkää. Kasvusta 80 prosenttia tullee nousevilta markkinoilta. Viime vuoden lopussa matkapuhelinkäyttäjiä oli maailmassa noin kaksi miljardia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää