Halpalentofuusio ei yllättäisi Finnairia

Finnairin leirissä ei olla yllättyneitä pohjoismaisten halpalentoyhtiöiden fuusiosuunnitelmista. Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglundin mukaan väreitä yhdistymisistä on ollut tappioiden kasvaessa jo pidemmän aikaa.

- Tällä kertaa aktiivisimpana tuntuu vain olevan pienin toimija eli FlyMe, Haglund huomauttaa.

Spekulaatiot nousivat tänään uudelleen esiin ruotsalaisissa talouslehdissä, joissa FlyMen toiseksi suurin omistaja norjalainen Christen Ager-Hanssen visioi Sterlingin, FlyMen, Norwegianin ja Finnairin liittoa. Sen ensimmäinen askel olisi Sterlingin ja FlyMen yhdistyminen. Finnairista kuvioon sopisi sekä Ruotsin sisäisiä reittejä että Eurooppaan operoiva FlyNordic-tytäryhtiö.

Haglundin mukaan fuusiohaaveita ruokkii tappioiden lisäksi ylikapasiteetti, joka näkyi jo taannoisessa tanskalaisten Sterling-Maersk-kaupassa.

- Tässäkin on keskustelun virittäjänä pienen yhtiön yksi omistaja, mutta seuraamme tilannetta toki mielenkiinnolla, toteaa Haglund.

Ager-Hanssenin Cognition-yhtiöllä on runsaat 15 prosenttia FlyMen äänivallasta. Suurin omistaja on Kaupthing Bank, jonka siivu on 18 prosenttia. Pääomistajiin lukeutuu myös islantilainen investointipankki Straumur-Burdaras.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      Ranskalaisyhtiö avittaa Opel-kauppaa tapaamalla ministereitä – työpaikat luupin alla

    9. 9

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää