Valikko

Paperiliitto:Yt-laki on pelkkä irtisanomisautomaatti

Paperiliitto ei lämpene suunnitelmille, joiden mukaan yt-lain uudistusta lykättäisiin eteenpäin. Paperin liittovaltuuston mukaan yt-menettelystä pitää tehdä kiinteä osa koko työyhteisön kehittämistä eikä nykymallinen irtisanomisautomaatti.

- Yt-menettelyn on muututtava todelliseksi vuorovaikutuskanavaksi, jossa neuvottelut käydään tasavertaiselta pohjalta.Tämä edellyttää, että työntekijät saavat nykyisen kvartaalitalouden aikana käyttöönsä ajan tasalla olevaa tietoa yrityksestä, todetaan kannanotossa.

Yt-lain uudistamista valmistelevaa kolmikantaista komiteaa liittovaltuusto patistelee saattaamaan työnsä loppuun ennen kesää, jotta laki etenisi eduskunnan käsittelyyn jo alkusyksystä.

- OECD:n tilastojen mukaan Suomessa on neljänneksi helpointa sanoa irti työntekijöitä. Irtisanomisten pitäisi olla äärimmäisin keino. Näin ei kuitenkaan ole Suomessa. Täällä irtisanomisiin päädytään, vaikka yrityksillä on käytössään monia muita mahdollisuuksia parantaa toimintaansa ja tuottavuuttaan, puhisevat paperiliittolaiset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    10. 10

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää