Valikko

Kodinlaittokuume kasvattaa suuria kauppoja

On kuin puoli Suomea tapailisi P. J. Hannikaisen sanoja: nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja. Rakentaminen ja sisustaminen ovat kansanhuvi.

Huonekalujen ja sisustustavaroiden myynti kasvoi viime vuonna yli seitsemän prosenttia. Jokainen suomalaiskoti kaunistui liki 500 eurolla.

- Alan seuranta on kyllä luvalla sanoen surkeaa, esimerkiksi Ikean myynnissä ovat lihapullatkin mukana, Indoorin toimitusjohtaja Lasse Lehtinen aloittaa kuvailunsa markkinoiden tolasta. Hän viittaa tätäkin juttua kuvittavaan graafiseen piirakkaan.

Keskon omistama Indoor on maan suurin huonekalukauppias. Sillä on kaksi myymäläketjua, Asko ja Sotka.

Mutta tällainen tola siis on: Itsenäisten kalustekauppiaiden määrä pienenee. Isojen ketjujen voima kasvaa. Indoor vyöryttää Askoja ja Sotkia pareittain pääkaupunkiseudulle ja isoimpiin kaupunkeihin. Toivo Sukari pystyttää Maskuja, Mauri Ikola sulattelee ostamaansa Vepsäläiseen Tasokalustetta sekä pienempiä myymälöitä.

Moni kauppias luovuttaa, moni myy yrityksensä jollekin ketjulle.

Huonekalujen valmistajat saavat hyräillä Mökin laittajan toista säettä, sitä joka toivoo: paljon voimaa tehdä työtä, sekä aina onni myötä.

Suomalaisten huonekaluvalmistajien kasvu ja kannattavuus ovat heikompia kuin muun teollisuuden - tai huonekalut myyvien kauppiaiden.

Kauppojen liikevaihdon kasvu tulee sisustustavaroista, ja pääosin tuontitavaroista. Siksi kodinlaiton korkeasuhdanne ei kalustetehtaita auta. Se vain lievittää kivuliasta mullistusta.

Mullistuksen syy on tämä: väkevöityneet ja kansainvälistyvät ketjut haluavat ostaa vain isoilta tehtailta. Valmistajien on pakko kasvaa. Pirttipöytä silloin, toinen tällöin ei myymäläryppäille riitä.

Ei riitä kotimaisille

jälleenmyyjille, eikä ainakaan järkälemäiselle Ikealle.

mäntyhuonekaluista tunnettu Incap Furniture osti sen vuoksi Hirviset-yhtiön, pääomasijoittajien tuella. Toimitusjohtaja Juha Kohonen ei asiakkaidensa nimiä kerro, mutta Incapin Ikea-tili saa kylkeensä ainakin Kodin Ykkösen, Maskun ja ruotsalaisen Mion.

Yrityskaupassa Incap Furniture sai kolme tehdasta. Hollolan-tehtaan mainoskuvat hoksauttavat: Askon Isabella-lipastothan ne siinä. Ne mäntypuiset, huonekalujen jokapojat.

- Asiakassalkkua pitää levittää. Niin on elektroniikkateollisuudessa ja niin on meilläkin, Kohonen vertaa.

Samalla yritysostolla yhtiö haaroittuu männystä: kalliin umpipuun lisäksi se tekee kalusteita mdf-levystä ja vanerista.

- Huonekaluteollisuus ei voi Suomessa hyvin, Kohonen tiivistää.

- Uskon, että lähivuosina helpottaa. Tämä vuosi on vielä kotitöitä ja kamppailua.

Suomen puusepät käyvät läpi saman muutoksen kuin kännykän osien valmistajat tai pienet elintarviketehtaat.

- Valmistajat joutuvat valitsemaan, kenen kanssa leikkinsä leikkivät. Kauppa ei jaksa pitää toimittajaa, joka ei pysy vauhdissa.

Ikean kyydistä on tippunut jo liuta suomalaisia huonekaluvalmistajia, konkurssiinkin asti.

- Joukko Ikean alihankkijoita luopui omasta markkinoinnista. Siinä on riski. Yhden asiakkaan varassa sopimuksen loppuminen täräyttää, kuvailee Jukka Nevala, Puusepänteollisuuden liiton asiamies.

- Ikea vie ostojaan itään. Sillä on niin kovat hinta- ja laatuvaatimukset, ettei meikäläinen teollisuus pysty kilpailemaan, hän huokaa.

Incap Furnituren johto kuitenkin hehkuu tyytyväisyyttä Ikea-kumppanuuteen.

- Ikea kasvaa, kertoo alihankkijoille etukäteen mitä aikoo ja maksaa laskunsa, Kohonen luettelee.

Ikea ostaa vuodessa tavaroita suomalaisteollisuudelta noin 115 miljoonalla eurolla. Indoorin ostot ovat kotimaassa kymmeniä miljoonia.

Mahtiasiakkaita siis kumpikin.

Lahdessa, kalustetehtaiden pääkaupungissa, Indoorin tehdas eli Insofa puskee maailmaan 200 sohvaa päivässä. Siitä huolimatta, että kalusteiden tuonti on kymmenessä vuodessa kolminkertaistunut.

Sohvakankaansa itse valitsevat asiakkaat pitävät lahtelaismiehet ja -naiset töissä.

- Sohvan toimitusaika on noin kolme viikkoa. Sen verran asiakas hyväksyy, Insofan asiakaspalvelusta vastaava Seppo Orpana sanoo.

Tuhdein siivu tuonnista on kotien kalusteita, toiseksi eniten huonekalujen osia, joista Insofakin sohvat kokoaa. Ne tulevat esimerkiksi Puolasta ja Virosta.

Huonekalutehtaista on tullut kokoonpanijoita. Insofa käsittelee itse vain kankaat.

- Siihen suuntaan mennään. Suomessa pystytään pitämään vaativien mutta koneellisesti valmistettavien osien teko, simppelit komponentit tehdään ulkomailla, sanoo myös Incap Furnituren Juha Kohonen.

Vaativaa on esimerkiksi männyn pintakäsittely ja monimutkaisemmat levyistä tehtävät tuotteet. Käsintehtyjä tuoleja Suomesta, ehei.

Suomalaistehtaat eivät ole tuontivyöryssä yksin: koko EU:ssa kalusteiden tuonti kasvaa vientiä nopeammin.

Suomen huonekaluvienti teki vuonna 2004 ennätyksen, 280 miljoonaa euroa. Summa syntyi Ikean imussa.

Koneet nielevät nyt jopa 80 prosenttia alan investoinneista. Vanha tuotanto on rakennettu palvelemaan kotimaan asiakkaita, kauppiaiden yksittäisiä tilauksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää