Valikko

Vodafone teki odotetut ennätystappiot

Teleoperaattori Vodafone kirjasi odotetusti nettotappiota liki 22 miljardia puntaa eli noin 32 miljardia euroa maaliskuun lopussa päättyneellä tilikaudella. Yhtiön mukaan tilikauden tappio johtui lähinnä Saksan yksikön alaskirjauksista.
Vodafonen liikevaihto kasvoi tilikaudella 29,4 miljardiin puntaan 26,7 miljardista punnasta.

Brittiläisoperaattori hakee Euroopan toiminnoissaan kustannussäästöjä muun muassa ulkoistamalla it-palvelujaan ja keskittämällä hankintojaan.


Historiansa surkeimmasta tuloksesta kertonut yhtiö esitteli uuden strategiansa, jolla haetaan kasvua raskaasti tappiolliseen toimintaan.

– Vodafonen markkina-asema on yhä vahva. Päivitimme strategiaa, koska haluamme vastata kuluttajien muuttuviin tarpeisiin. Uskon, että olemme uuden strategiamme turvin jatkossakin hyvissä asemissa muuttuvassa ympäristössä, toimitusjohtaja Arun Sarin totesi yhtiön tiedotteessa.

Kustannuksia leikataan

Tuoreen viiden kohdan strategiansa mukaan Vodafone hakee Euroopan toiminnoistaan säästöjä leikkaamalla it-palvelujen kustannuksia 25-30 prosenttia seuraavien 3-5 vuoden aikana. Säästöä tulisi kertyä ulkoistuksen ja muiden toimien kautta vähintään 204 miljoonaa euroa. Lisäksi Britanniasta vähennetään 400 työpaikkaa.

Kulukuurin seurauksena käyttöomaisuusinvestointien odotetaan laskevan ensi vuonna 400-500 miljoonalla punnalla eli noin 584-730 miljoonalla eurolla.

Säästötoimilla Vodafone hakee maltillista tuloskasvua Euroopassa ja pyrkii pitämään ensi vuoden operatiiviset kustannukset viime vuoden tasolla.

Uutta nousua haetaan

Uutta nousua haetaan lisäksi kehittyviltä markkinoilta, joista Vodafone odottaa lähivuosina "?merkittävää lisäystä kasvuun"?.

Yhtiö pyrkii kehittämään palvelujaan yhtenäisempään ja kokonaisvaltaisen kuluttajapalvelun suuntaan. Tätä tavoitetta varten Vodafone on vastikään perustanut "?New Businesses"?-yksikön.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää