Valikko

Sun Microsystems irtisanoo jopa 5 000 työntekijää

Sun Microsystems irtisanoo 4000-5000 työntekijää, yli kymmenen prosenttia työvoimastaan. Yhtiö haluaa palata "pysyvään kannattavuuteen".
Irtisanomiset tehdään kuuden kuukauden aikana. Niistä tulee yhtiölle 480-590 miljoonan dollarin vuosisäästöt, jotka toteutuvat kesään 2007 mennessä. Samalla yhtiö muuttaa Newarkiin Kaliforniaan ja jättää vuokratilat Sunnyvalessa.

Leikkaukset ja muutokset rasittavat yhtiötä 340 - 500 miljoonan dollarin kuluilla seuraavina neljännesvuosijaksoina. Yhtiö myös kierrättää ja vähentää johtajiaan.

Wall Streetin analyytikot ovat odottaneet työvoiman vähennystä jo pitkään. Sun ei ole onnistunut löytämään riittävän kannattavia kasvualueita vuoden 2000 buumin jälkeen. Arvelut leikkauksista kiihtyivät, kun Scott McNealy lähti pääjohtajan paikalta hallituksen puheenjohtajaksi huhtikuussa.

Uusi pääjohtaja Jonathan Schwartz uudet suunnitelmat huhtikuussa. Niiden mukaan eräisiin aloihin investoidaan lisää ja samalla pääbisneksen ulkopuolisia alueita leikataan sekä tutkimusta vähennetään. Näiden toimien tarkoituksena on saada toiminnallinen tulos neljään prosenttiin liikevaihdosta vuonna 2007 ja myöhemmin kymmenen prosentin kasvuun.

Markkinatutkimuslaitos Insight 64:n analyytikko pitää leikkauksia välttämättöminä. - Sun on kasvattanut liikevaihtoaan, mutta kannattavuus ei ole Wall Streetin vaatimalla tasolla, Nathan Brookwood totesi Wall Street Journalille.

Leikkausten yhteydessä Sun aikoo luopua ns. myrkkypilleripuolustuksesta, joka oli tarkoitettu valtaajia vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää