Kolari- ja harrasteautot saamassa oman veroalen

Harraste- ja kolariajoneuvojen niin sanottuihin prosenttisäädöksiin esitetään lievennyksiä. Samalla harrasteajoneuvoille tulisi erillinen rekisteri, jossa tekniset vaatimukset ja verotus olisivat muita ajoneuvoja lievempiä. Ajokkien vuosittainen käyttöaika olisi rajattu samaan tapaan kuin museoajoneuvoilla.

Asiaa pohtineen työryhmän ryhmän mukaan ajoneuvo katsottaisiin jatkossa alkuperäiseksi aina, kun osia sen osia korvataan toisilla samanlaisilla ja samanmalliseen ajoneuvoon tarkoitetuilla osilla.

Nykyinen lainsäädäntö edellyttää, että osista on oltava vähintään puolet alkuperäisiä. Muussa tapauksessa ajokki on rekisteröitävä rakennettuna ajoneuvona, jolloin siitä peritään myös uuden vero.

- Esimerkiksi kolariautot ja moottoripyörät tulisi saada korjata vauriota edeltävään kuntoon aina ilman veroseuraamuksia tai alkuperäisyyden menettämistä, työryhmä esittää.

Myös muutettujen ajoneuvojen korjauksista pitäisi jatkossa selvitä lievemmillä seuraamuksilla. Nykyisin 50 prosentin raja saattaa ylittyä pelkän puskurinvaihdon seurauksena ja muutettua ajokkia kohdellaan rakennettuna ajoneuvona.

Prosenttisäädöksiä koskevaan selvitystyöhön ovat osallistuneet liikenne- ja viestintäministeriön johdolla valtiovarainministeriö, Ajoneuvohallintokeskus, katsastajat, auto- ja moottoripyöräharrastejärjestöt sekä autojen maahantuojat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    5. 5

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    6. 6

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    7. 7

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää