Kolin loma-asunto- messuille odotetaan 40 000 kävijää

Tänään alkavat ja reilut kolme viikkoa kestävät valtakunnalliset loma-asuntomessut Kolin kansallismaisemissa Lieksassa pääsevät tavoitteeseensa, mikäli 40 000 kävijämäärän raja ylittyy.

Tämänvuotisten loma-asuntomessujen teemoina ovat kiven ja puun liitto, erähenkisyys, grilli- ja takkamaailma sekä loma-ajan aktiviteetit. Loma-asuntomessujen avausviikonloppuna on naapurileirintäalueella erämessut.

Loma-asuntomessujen projektipäällikkö Sauli Hyttinen arvioi, että 40 000:n kävijän määrän ylittyminen vastaisi Lieksan kaupungin messuodotuksia. Vuosi sitten Paraisilla kävijöitä oli 55 000.

Vesi- ja maastoliikuntaan painottuvat erämessut tähtäävät yrittäjä Marko Riikkisen mukaan 25 000 kävijään.

Kaikkiaan 25 hehtaarin loma-asuntomessualueella on 24 näyttelykohdetta, joista neljä on peruskorjattuja. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan osuuspankkien 80-luvulla rakentamista kokous- ja lomamökeistä on saneerattu yksiöitä ja kaksioita vuokrakäyttöön.

Erikoisuuksina Kolin loma-asuntomessuilla on betonikelotalo, pystykelosauna, luonnon- ja vuolukivikoristuksia sekä maastotaideteoksia. Betonikelotalo ja sille Pielisen rannasta johtavat pitkät vuolukiviportaat ovat messujen todennäköisin vetonaula.

Messualueen mökkitontit on Hyttisen mukaan myyty, mutta lisää tontteja on tarjolla alueen lähettyvillä.

Ensi vuonna ei loma-asuntomessuja ole, sillä niiden järjestäminen Naantaliin peruuntui. Vuoden 2008 loma-asuntomessut järjestetään Porin Reposaaressa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    2. 2

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    5. 5

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Euroalueen talouskasvu yllätti iloisesti tammikuussa

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää