Kilpailuvirasto päättää Soneran laajakaistasotkuista

Laajakaistaliittymien toimitusaikoihin liittyvä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöselvitys on valmistumassa Kilpailuvirastossa. Selvityspöydälle asia nousi Elisan tekemän toimenpidepyynnön ja ympäri maata saatujen valitusten perusteella.

TeliaSoneran kilpailijat pystyivät tarjoamaan asiakkailleen vuoden 2004 loppupuolella noin kahden kuukauden toimitusaikoja uusille laajakaistaliittymille. Samalla Soneran paikallisoperaattorit mainostivat eri puolilla Suomea uutta laajakaistaa 3-4 viikossa.

Kilpailuviraston erityisasiantuntijan mukaan kyse oli lähes koko maata koskevasta toimitusaikoihin liittyvästä viiveestä, sillä TeliaSoneran verkko-operaattori toimii yhden järjestelmän alaisuudessa. Yhtiön mukaan laajakaistaliittymiä oli kysytty huomattavasti enemmän kuin mihin oli varauduttu.

Tutkimukset keskittyvät siihen, miten toimitusprosessit ovat edenneet Sonerassa.

- Prosessit olivat osin automatisoitua, osin manuaalisia ja lisäksi osin muutoksen alaisuudessa, Oravainen kertoo selvityksen vaikeuksista.

Taloussanomien saamien tietojen mukaan Kilpailuvirastolla on käytössään aikasarja laajakaistan toimitusajoista, jolla se voi arvioida, onko TeliaSonera hidastellut laajakaistaliittymien toimittamista kilpailijoilleen. Oravainen ei kommentoi, onko liittymien toimitusajoissa ollut eroa. Asia selviää vasta lopullisessa päätöksessä.

Virasto on saanut toukokuussa toistaiseksi viimeisen selvityksen TeliaSoneralta purettavaksi.

- Katsomme, mitä voimme tämän selvityksen perusteella todeta. Jos katsotaan, että nämä tiedot riittävät, niin saamme päätöksen aikaiseksi loppukesästä tai alkusyksystä. Onko lopputulos sitten päätös vai esitys markkinaoikeudelle, on täysin avoin tässä vaiheessa, Oravainen kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    3. 3

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    10. 10

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää