Silver-Veneet myyty SoliferPolarin suuromistajille

Alumiinisia vapaa-ajan veneitä valmistavan Silver-Veneet Oy:n koko osakekanta on myyty kotimaiselle omistajaryhmälle. Kotimaan markkinoilla kyse on toiseksi myydyimmästä venemerkistä.

- Uusi omistaja tuo mukanaan erittäin vankkaa strategista osaamista ja kykyä vahvistaa Silver-Veneiden kansainvälistä kilpailukykyä, sanoo toimitusjohtajana jatkava Timo Raiskinmäki.

Omistusrakenteen muutos ei tule vaikuttamaan henkilöstön asemaan tai yrityksen operatiiviseen toimintaan.

Ostajana toimivan Priline Oy:n omistajaryhmään kuuluvat Primaca Partners Oy sekä muun muassa Ilkka Brotherus ja Curt Lindbom, joista viime mainitut ovat pääomistajina SoliferPolar-yhtymässä.

Yhteisomistuksessa osapuolet aikovat tehdä yhteistyötä sekä markkinoinnissa että valmistuksessa.

Omistajaryhmän tavoitteena on vahvistaa Silver-Veneet Oy:n asemaa Pohjoismaissa, kehittää ja vahvistaa erityisesti Venäjän liiketoimintaa sekä parantaa tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä.

Silver-Veneet Oy on Ähtärissä toimiva alumiiniveneiden valmistaja. Syyskuussa 2006 päättyvän tilikauden liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 80 henkeä. Viennin osuus yhtiön liikevaihdosta on noin puolet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    3. 3

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      8 kk Brexit-äänestyksestä: talous huolettaa brittejä enemmän kuin maahanmuutto

    10. 10

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää