Valikko

Helsingin pörssissä kurssit laajaan ja selvään laskuun

Helsingin pörssissä päivä on avautunut laajaan ja selvään laskuun. Koko vaihtokärki on vaipunut pakkaselle ja vain Vaisala sekä eilen rajusti heikentynyt Nokian Renkaat ovat pitäytyneet myötätuulessa.

Yleisindeksi OMXH oli kello 10.30 laskenut prosentin ja painorajoitettu OMXH Cap 0,8 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt puolen tunnin kaupankäynnin jälkeen 114 miljoonaa euroa, josta Nokiaa noin 92 miljoonaa euroa.

Nokia oli 1,5 prosentin luisussa. Nokia kertoi aloittavansa tuotemuotoiluun liittyvän oikeudenkäynnin kahdesta kiinalaisvalmistajaa vastaan Pekingissä.

Tietoliikennepalveluja tarjoava Tietoenator ostaa 51 prosenttia puolalaisen RTS Networksin osakepääomasta. Sopimukseen sisältyy optio hankkia myös jäljelle jäävä 49 prosentin osuus osakkeista. Yhtiön osakekurssi oli pakittanut 0,2 prosenttia.

Teliasonera Finland nostaa osuutensa Päämies-kauppiaista 100 prosenttiin. Teliasoneran osakekurssi oli niiannut 0,2 prosenttia.

Muista vaihdetuimmista Rautaruukki oli vaipunut 3,1 prosenttia, Outokumpu kaksi prosenttia.

Suurista metsäyhtiöistä UPM oli luisunut 0,6 prosenttia, Stora Enson vaihdetumpi R-osake taas oli pakittanut 0,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää