Tuoteinvestoinnit heikentävät Elektrobitin kannattavuutta

Teknologiayhtiö Elektrobitin maanantaina antaman tulosvaroituksen syynä ovat liiketoiminnan uudelleenjärjestelyt. Yhtiö siirtää tuotekehitysresurssejaan palveluliiketoiminnasta tuotteiden kehittämiseen.


- Aikaisemmin tuotekehitysresurssit olivat pääsääntöisesti palveluliiketoiminnassa. Nyt me kiinnitämme merkittävästi resursseja tuoteliiketoimintaan, jossa ne eivät vielä tuota liikevaihtoa. Uusista tuotteista liikevaihtoa alkaa kertyä vuoden 2007 lopussa, Elektrobitin toimitusjohtaja Pertti Korhonen sanoo.

Kuluvan vuoden liikevaihdon Elektrobit arvioi jäävän samalle tasolle kuin viime vuonna eli vajaaseen 213 miljoonaan euroon. Lisäksi yhtiö arvioi liikevoittonsa jäävän alle puoleen viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2005 yhtiön raportoitu liikevoitto oli 25,5 miljoonaa euroa.

- Tämä on osa keväällä julkistamaamme uutta strategiaa. Jos emme nyt siirtyisi tuoteliiketoimintaan, resurssit olisivat kiinni palveluliiketoiminnassa, Korhonen selvittää.

- Emme halua viedä tuotekehityspanostuksia taseeseen. Siksi järjestelyllä on investointia vastaava tulosvaikutus.

Keväällä Elektrobit ilmoitti keskittyvänsä kahteen liiketoimintaan, langattomiin viestintäratkaisuihin ja autojen sisäisiin ohjelmistoihin.

Maanantaina yhtiö ilmoitti tehneensä aiesopimukset kahdesta uudesta tuotteestaan. Yhtiö toimittaa 3G-älypuhelinaihioon perustuvan tuotteen merkittävälle matkapuhelinvalmistajalle. Lisäksi se toimittaa langattomaan wimax-teknologiaan perustuvan moduulituotteen merkittävälle telelaitevalmistajalle.

- Olemme sopineet, että emme julkista asiakkaiden nimiä.

Tuoteliiketoiminnass Elektrobitillä on isoja odotuksia. Uusiin tuotteisiin ja uuden liiketoimintamallin kehittämiseen yhtiö ilmoittaa sijoittavansa 10 miljoonaa euroa lisää tämän vuoden jälkimmäisen vuosipuoliskon aikana.

- Nyt olemme ensimmäiset tuotekaupat saaneet. Tavoitteena on tietysti se, että ei tämä tähän jää, Korhonen arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää