Valikko

Sportland sulkee ovensa Espoon Sellossa

Virolainen urheilukauppaketju Sportland maksaa oppirahoja Suomeen laajentumisesta. Ketju sulkee elokuussa myymälänsä Espoon kauppakeskus Sellossa toimittuaan siellä yhdeksän kuukautta.

Suomen Sportlandin toimitusjohtaja Sami Ranta-aho perustelee ketjun ensimmäisen Suomen-myymälän nopeaa alasajoa kauppakeskuksen vääränlaisella asiakaskunnalla. Sportland hakee maailmanlaajuisesti tunnettuihin vaate- ja jalkinebrändeihin painottuvalla valikoimalla keskimääräistä nuorempia kuluttajia, joita Sello ei tarjonnut odotusten mukaisesti.

- Sellon-myymälässä meillä oli kolme erilaista konseptia, joista esimerkiksi Nike Shop ei sopinut yhteen siellä käyvän asiakassegmentin kanssa. Liiketilaa ei ollut mahdollista muuttaa järkevällä tavalla toisenlaiseksi, joten päädyimme pisteen sulkemiseen, Ranta-aho toteaa.

Sportland jatkaa Suomessa kolmella maaliskuussa avatulla myymälällä Helsingin Kampin ostoskeskuksessa. Sportland-myymälän lisäksi yhtiö pyörittää franchising-pohjalta kahta yhden merkin liikettä: Timberlandia ja Nike Storea.

- Kamppiin olemme olleet tyytyväisiä, vaikka uuden kauppakeskuksen markkinointi ei ole vielä ollut sillä tasolla, mitä sen kuuluisi olla. Siellä on ollut riittävästi oikeanlaisia asiakkaita, ja konseptimme ovat istuneet hyvin brändiliikkeiden muodostamaan kokonaisuuteen.

Tallinnan pörssiin listattu Sportland on ilmoittanut laajentuvansa jokaisessa toimintamaassaan. Ranta-ahon mukaan Sportland hakee sopivia kauppapaikkoja myös Suomen suurimmista kasvukeskuksista. Joulukuussa avattavaan Lempäälän Ideaparkkiin Sportland ei mene, kun taas Tampereen keskustasta avautuvista liikepaikoista ketju on erittäin kiinnostunut. Tavoitteita myymälämääristä Ranta-aho ei halua julkistaa.

- Kasvusuunnitelmia on olemassa, mutta meillä ei ole yhtään uutta sopimusta liikepaikasta. Meidän tavoittelemia paikkoja ei kasva puissa.

Ranta-ahon mukaan Sportland aikoo kasvaa Suomessa omin voimin. Yritysostot eivät tällä hetkellä kuulu suunnitelmiin, vaikka ketjukonseptin joustavuus periaatteessa antaa mahdollisuuden erikokoisten liikepaikkojen muuttamiseksi Sportland-brändin alle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Lähteet: EKP:n neuvostossa erimielisyyttä satojen miljardien osto-ohjelman jatkosta

    8. 8

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää