Valikko

SanomaWSOY valittaa radiolupapäätöksistä

Toukokuussa myönnetyistä radiotoimiluvista jätetään jo toinen valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Nyt valituksen on jättänyt kaksi lähes valtakunnallista toimilupaa saanut SWelcom.

Aiemmin valituksen jätti Sävelradio, joka jäi kokonaan ilman lupaa.

SWelcom sai toimiluvan Sävelradion nyt käytössä oleville taajuuksille, vaikka se ensisijaisesti haki lupaa Radio Novan käytössä oleville taajuuksille.

SWelcomin toimitusjohtaja Tapio Kallioja korostaa lupapäätöksen käsittelyä kokonaisuutena.

- Mikäli KHO palauttaa toimilupapäätöksen uudelleen Valtioneuvoston käsittelyyn, tulee koko päätös kaikkien valtakunnallisten toimilupien osalta harkita uudelleen, hän toteaa.

Sävelradion ja Radio Novan omistaa MTV. MTV osti Sävelradion Jantonilta reilu vuosi sitten. MTV:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara sanoi yhtiön olevan valmis vaikka myymään Sävelradion, jotta sen toiminta voi jatkua.

Liikenneministeriö halusi päätöksellään saada valtakunnalliseen tarjontaan mahdollisimman monta erityylistä radiota sekä lisätä kilpailua ja radiotarjonnan monipuolisuutta.

Uudet toimiluvat ovat voimassa ensi vuoden alusta ja kestävät vuoden 2011 loppuun.

Taloussanomat kuuluu SWelcomin tavoin SanomaWSOY-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää