Valikko

Kauppa joutuu kulukuurille myös Virossa

Virossa nopeasti kohoavat palkat eivät SOK:n Viron uuden maajohtajan Leena Laitisen mukaan siirry kaupassa kilpailusta johtuen suoraan hintoihin.

- Palkkojen nousu on meille luonnollisesti haaste, mutta paremmat palkat tuovat lisää ostovoimaa. Uudet tuotealueet tulevat suosituiksi. Nyt ostetaan kaikkea kotiin ja ajanvietteeseen liittyvää, Laitinen kertoo.

Kauppa on Laitisen mukaan pakotettu etsimään keinoja toiminnan tehostamiseksi.

- Paineita hintojen korotukseen toki on, mutta keskitymme sisäisen tehokkuuden parantamiseen, hän sanoo.

Laitinen johti AS Peremarket Prismaa vuodesta 2004 ennen maajohtajaksi siirtymistään.

- Palkat ovat nousseet kahdessa vuodessa 20-30 prosenttia. Vuodesta 2000 SOK:n aloittaessa Virossa palkat ovat yleisesti lähes tuplaantuneet, Laitinen kertoo.

SOK etsii parhaillaan työntekijöitä Tallinnassa lokakuussa avattavaa viidettä Prismaa varten.

- Tilanne on hyvin haastava, hän toteaa.

Tallinnan työvoimasta vain kaksi prosenttia on vailla työtä. Värväystoimistot lähettävät viikottain kymmenisen ihmistä ulkomaille töihin. SOK on silti onnistunut saamaan jo lähes koko henkilökunnan kasaan.

- Työntekijöistä 90 prosenttia on tiedossa. Teemme viimeisiä haastatteluja, Laitinen kertoo.

Kaupan alan työntekijät saavat tällä hetkellä palkkaa 30-40 kruunua tunnissa eli 6 000-7 000 kruunua kuukaudessa (385-450 euroa). Tallinnassa keskikuukausipalkka on 10 000 kruunua eli 640 euroa, kun kaikki ammattiryhmät otetaan huomioon.

Tiukasta työvoimatilanteesta kertoo se, että Prismojen koko henkilökunta on jo usean vuoden ajan saanut kannustepalkkaa. Kaupan alan työntekijöistä taistelee muun muassa palvelu- ja matkailuelinkeinot. Prisma-ketjussa on Laitisen mukaan aina panostettu työntekijöiden pysymiseen talossa.

- Panostamme koulutukseen. Koulutamme paikallisten koulutusyritysten kanssa sekä teemme yhteistyötä Jollas-instituutin kanssa Suomessa.

- Esimieskoulutukseen kiinnitetään huomiota. Varmistamme etenemismahdollisuuksia uralla. Tuotepäälliköstä voi tulla myyntipäällikkö tai vaikka paikallinen Prisman johtaja, Laitinen kertoo.

Hän kehaisee, että virolainen naisjohtaja Riina Uska lähtee johtamaan Riiassa lokakuussa avattavaa ensimmäistä Prismaa.

Suomesta tulee hyvin vähän tavaraa Baltiaan.

- Jonkin verran tuodaan omaa Rainbow-merkkiä. Pukeutumispuolella tavarasta tulee Suomesta 20 prosenttia, hän sanoo.

Baltiasta ei viedä sen sijaan tavaraa juuri ollenkaan Suomen Prismoihin, joita on 46.

- Tuottajien kapasiteetti olisi sellaisessa tilanteessa syytä selvittää, hän pohtii.

SOK keskittää Baltian ostot Viroon. Se on Laitisen mukaan luonnollista.

- Haemme synergiahyötyjä koko Baltiaan. Kun valikoimarakennus ja osto on keskitetty Viroon, valikoimat sopeutetaan Latvian ja Liettuan kysyntään, hän sanoo.

Virossa vastaan tulevat Suomestakin tutut yhteistyökumppanit. Laitisen mukaan HK Ruokatalo, Atria, Vaasan & Vaasan, Fazer ja Olvi eivät ole syy Viron etulyöntiasemaan.

- Suomalaisten yritysten tyttäret eivät vaikuta ratkaisuun. On muistettava, että vaikka omistus on suomalaista, sopimukset ovat paikallisia, hän painottaa.

Leena Laitinen aloitti heinäkuun alussa Virossa SOK:n maajohtajana Arttu Laineen siirtyessä Suomeen Keski-Pohjanmaan Osuuskauppaa johtamaan. Samalla SOK selkiytti Baltian johtoa. Laitisen vastuulla ovat Virossa Prismoja pyörittävä AS Peremarket Prisma ja Viru-hotellia operoiva AS Sokotel.

Latviassa on toimitusjohtajana Pekka Sääskilahti. Liettuan Vilnassa vuonna 2008 avattavaa ensimmäistä Prismaa Laitinen hoitaa Virosta yhdessä SOK:n kiinteistöosaston kanssa.

Prisma-ketjua viedään nyt voimakkaasti Baltiaan, hän korostaa. Virossa SOK keskittyy aluksi jo olemassa oleviin toimintoihin.

- Keskitymme kehittämään olemassa olevia Prismoja. Tallinnaan voisi sopia vielä yksi Prisma. Mietimme myös Tarttoa ja Pärnua, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    10. 10

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää