Valikko

Rokkikukosta piraattibrankkariksi

Quick Lipps -yhtyeen 19-vuotiasta kitaristia Sami Valkosta ottaa päähän. On vuosi 1982, ja bändi on juuri heittänyt keikan jossakin Pälkäneen kieppeillä.

Yleisöön on uponnut varsinkin Valkosen säveltämä hittibiisi Walking in the night, se sama, joka napsi pisteitä Levyraadissa.

Ketutus herää, kun bändin pojille lyödään keikan jälkeen kullekin sata markkaa kouraan. Miksei sataviisikymppiä, Valkonen nurisee.

Professoriperheen poika päättää selvittää, miten muusikot voisivat pitää puolensa. Hän ryhtyy Rocktops-nimisen ohjelmatoimiston toimitusjohtajaksi ja hoitaa J. Karjalaisen, Sielun Veljien ja muiden asiakkaiden keikkabisneksiä. Ohessa hän opiskelee Helsingin kauppakorkeakoulussa ja lähtee sitten Los Angelesiin saamaan lisäoppia viihdemaailman kiemuroista.

Sillä tiellä Valkonen on edelleen.

Kun Valkonen halusi saada puumerkkinsä niihin amerikkalaisiin lakeihin, jotka sääntelevät piratismin ja ilmaisen nettilevityksen rajoja, hän jatkoi opintojaan ja sai viime vuonna asianajajan valtuudet. USA:ssa lait muotoutuvat oikeusistuinten ennakkopäätösten mukaan, joten asianajajat voivat oikeasti tehdä oikeushistoriaa.

Valkonen työskentelee Jenner & Block -asianajotoimistossa New Yorkissa ja ajaa levy-yhtiöiden kanteita paitsi nettilevittäjiä myös satelliittiradioita vastaan.

Hän kertoo, että USA:ssa tehtiin viime vuonna merkittävä ennakkopäätös, joka tuomitsee yllyttämisen tekijänoikeuksien rikkomiseen. Samaan aikaan esimerkiksi Hollanti tarjoaa liberaalin tukikohdan ilmaislevittäjille.

- Piratismia ei koskaan saada lopullisesti kuriin, mutta minun tehtäväni on olla mukana sammuttamassa pahimpia palopesäkkeitä, Valkonen kertoo.

Hän arvioi, että fyysisten levyjen levitys loppuu 5-10 vuoden kuluttua. Ostajien keskuuteen yritetään sitä ennen ujuttaa moraalista ryhtiä.

- Joistakin netin hämäräsivustoista on valitettavasti tullut brändejä. Kun toiminta tuomitaan laittomaksi, se vetää toivottavasti rajaa sallitun ja ei-sallitun välille.

Valkonen tuntee levy-yhtiöiden murheet hyvin, sillä hän teki 10 vuotta uraa viihdejätti BMG:n palveluksessa ja eteni musiikin digitaalisesta levityksestä vastaavaksi päälliköksi. Näyttävimpänä suorituksenaan hän pitää Expo-98-maailmannäyttelyn logon hallinnointia.

- Saimme logoon yksinoikeuden. Kaupattiin lisenssejä, ostettiin halvalla Expo-krääsää Kiinasta ja myytiin kunnon katteilla. Rakensin tyhjästä 500 henkilön organisaation, ja kaikki sujui. Saan tuollaisista haasteista kunnon kiksit.

Sonyn ja BMG:n fuusion takkuamisesta Valkonen sen sijaan ei saa kiksejä, ei, vaikka hän lähti BMG:stä, kun fuusiota luotsannut saksalainen johto alkoi järjestää organisaatiota uuteen uskoon.

- Monet ystäväni työskentelevät yhtiössä, ja olen heidän puolestaan pahoillani. Fuusiota ei mielestäni kannata pelätä. Levymarkkinat fragmentoituvat jatkuvasti, ja isoimpienkin yhtiöiden merkitys vähenee.

Vapaa-aikanaan Valkonen toimii HIMin ja Janitan USA:n toimintojen business managerina. Takavuosien Slade- ja Alice Cooper -fani vahtii suojattiensa tavaramerkkejä ja maksuliikennettä.

- Janitan toimisto on käytännössä meidän kotitalossamme Connecticutissa. Arkeen musiikkia ei kuitenkaan juuri kuulu. Lasten huoneista pauhaa niin hirveä mökä, ettei siihen päälle enää paljon muuta kuunnella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    3. 3

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    4. 4

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Ikean tulos paisui +20 %

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Dow Jones nousi uuteen ennätykseen

    10. 10

      Yle: Anttilan lahjakortteja yhä ulkona 800 000 eurolla – vielä ehdit velkoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää