Valikko

Firefox ladattu 200 miljoonaa kertaa

Firefox-selaimen latausmäärä on ohittanut 200 miljoonan rajapyykin. Firefoxin käyttäjien määrä ei ole yhtä suuri, mutta Mozilla-yhteisön kehittämä selain on vuoden ja yhdeksän kuukauden olemassaolonsa aikana ehtinyt jo saada 15 prosenttia selainmarkkinoista.


Microsoftin osuus on samana aikana laskenut yli 90 prosentista 80:een.

200 miljoonan latauksen kunniaksi Mozillan kehittäjä ja yhteisön koordinaattori Asa Dotzler kiitti SpreadFirefox -web-sivuilla eilen kymmeniä tuhansia jäseniään, jotka ovat levittäneet sanaa Firefoxista internetissä.

Dotzler kuvaili saavutusta huikeaksi. Hän myös kertoi yhteisön tavoitteista, kuten uusista kannustimista jäsenille ja paremmasta tavasta laskea todellinen käyttäjämäärä.

- Olemme kehittäneet paljon paremman käyttäjänlaskujärjestelmän kuin sen latauslaskurin, joka meillä oli Firefox 1.0:n aikaan. Haluaisin, että SpreadFirefoxissa hylkäisimme latausklikkaukset ja rakentaisimme työkaluja, joiden avulla voisimme juhlia oikeaa ja nopeasti kasvavaa käyttäjämäärää.

Mozilla julkaisi viime kuussa Firefox 2.0:n ensimmäisen betaversion. Täysversion yhteisö aikoo julkaista ensi kuun lopulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Italian pankkien osakkeet rymylaskussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää